— Tässä se on, ja teidän täytyy tunnustaa, että minä en ole liikoja laskenut, puhui hän tultuaan, ojentaen kuvan minulle.
Olin sen antaa takaisin katsomatta, kun katseeni sattui siihen.
— Hyvä Jumala! huusin minä ja kuva putosi kädestäni.
Emäntäni säikähti, että oli topertua siihen paikkaan.
— Herran tähden, mikä teidän on! Mikä teitä vaivaa! huudahteli hän.
— Ei mikään, sanoin minä, ei mikään! Hämmästyin vähän…
Ja kumartuen ottamaan kuvaa lattialta, koetin hillitä itseäni, minkä voin.
Kuva oli, näet, oma kuvani.
Sanaakaan puhumatta otin sitten lompakon taskustani ja etsin sieltä naisen kuvan, jonka asetin oman kuvani viereen hänen eteensä…
Kenenkään sanat ei voi kertoa, mitä siitä seurasi ja kuinka kaikki tapahtui.