Kauvan hänen ei kuitenkaan tarvinnut siellä kitua. Kun hänellä oli jonkun verran omaisuutta ja sai pienen eläkkeen, otti sisarensa hänet hoitoonsa. Mitäpä hän sairaalassa teki, kun ei sanottu ikinä tervettä tulevan…
Tämä oli kertomus.
— Nyt se on päässyt tämän maailman vaivoista, jatkoi vartija.
— Olihan se hyvä sekin.
— Viimeisen kymmenen vuoden kuluessa ei hän ollut lausunut yhtään ainoata sanaa, oli syönyt, kun oli syötetty, maannut, kun oli makuutettu.
Vartija kuivaili vanhoja silmiään.
— Minä tunsin hänet, jatkoi hän vähän päästä, olimme yksissä töissä
Saimaan kanavalla.
Hän vaikeni, katseli ikkunasta ja jatkoi:
— Valkonen lippu! oli hän sanonut selvästi ja käskevästi viime hetkellään, sulkenut silmänsä ja niin oli sumea henki lähtenyt ikuiseen kirkkauteen selvenemään, kirkastumaan.
Tähän lopetti vartija. Junan jyminä kuului etäältä.