Hän otti Valkosen lipun, meni ja sulki veräjät.
Juna vihelsi.
Hän asettui tiepuoleen, nosti lipun merkiksi, että tie on täydessä kunnossa niin pitkälti kuin hänen piirinsä ulottuu, ja minä… minä läksin omille teilleni.
Elämän avain.
Hän on nyt kuollut, hänkin, sammunut sumea henki.
Koulussa olin jo häneen tutustunut ja erittäin kiintynyt, vaikka emme olleetkaan samalla luokalla. Hän kun oli liikkuva luonteeltaan, niinkuin minäkin, niin tapasimme toisemme usein kävelymatkoilla, metsästysretkillä, luistinradalla, mäenlaskussa, kilpa-ajoissa ja muissa senlaisissa tiloissa.
Hän oli muuten harras mies, joka seurasi tarkasti uskonnon opetusta koulussa ja kävi ahkerasti kirkossa. Perästä päin kertoi hän sitten toisille, mitä saarnaaja oli puhunut, kuinka se oli selittänyt sen ja senkin paikan. Muistan monta hetkeä, kuinka hän Inkilän kamarissa, jossa kävimme kahvilla ja lepäämässä hiihtomatkoillamme, selitti sanaa ja puheli aikeistaan. Hän aikoi varmasti lukea papiksi, sillä hän oli vakuutettu siitä, että hän oli papiksi luotu. Oikein hän innostui puhellessaan, kuinka jaloa ja ylevää on ruokkia elämän sanalla isoovata seurakuntaa. Moni tovereista hienosti kadehti hänen varmaa päämaaliaan, kun itsellään ei ollut vähintäkään selvillä, miksi sitä pitäisi pyrkiä ja mikä tulevaisuus oli kovain läksyjen takana, joita vaivoin sai nujerretuksi opettajain mieliksi… Hänellä oli tie selvänä, Korkeimman viittoma, ja olihan niitä muutamia muitakin, joilla oli pyrinnöillään päämaali ja tarkotus, jotka pyrkivät oppineiksi, kirjailijoiksi — jopa jokunen "suoraan senaattiinkin" — jotka "kehittelivät henkeään."
Yhtä aikaa jouduimme ylioppilastutkintoon… niin olivat asiat kiertyneet. Hörymättä ilmoitti hän itsensä teoloogiseen tiedekuntaan, sillä välin kun jotkut vielä akateemian eteisessä kyselivät toisiltaan että mihinkähän tiedekuntaan sitä pitäisi tämän papan pojan ilmoittautua… Niin epäselvällä kannalla sitä on usea vielä yliopiston ovella, moni vielä haudan ovellakin.
— Onhan sinulla elämän avain kädessä, päätä ja aukase! Itse minunkin on pitänyt päättää, sanoi hän minulle, kun häneltä hyviä neuvoja pyysin tuossa samaisessa seikassa.
Ja itsehän sitä piti päättää.