Toveroisen aikaa kului pelkissä molemminpuolisissa ihastushuudahduksissa.
— Mitä saan tarjota? kysyi hän. — Tilasin ikään ruokaa.
— Ei, ei! Peruuta se, juodaan ensin jotakin.
— Täytyy saada ruokaa, olen nälissäni matkan perästä. Etkö sinäkin…?
— Samapa se, mutta ei annoksittain erikseen, vaan aterioittain yhteisesti. On niin ikävätä, kun kukin syöpi kupistaan kuin äkäset porsaat. Otetaan pieni seksa ja syödään niinkuin ennen Helsingissä. Se on sitovaa, lähentävää, yhdistävää näin vanhojen veljien kesken.
Näin puhuen meni hän peruuttamaan pyyntöni ja tilaamaan seksaa.
Odottaessamme sai hän selitellä sotilasoloja.
"Syödessä tulee ruokahalu" ja mekin söimme oikein mielihalusta, "kun kerran taas olimme tavanneet toisemme" — niinkuin hän sanoi — ja juttelimme iloisesti ja muistelimme menneitä hauskoja hetkiä.
Aterioittuamme tilasi hän kahvia "me' avec."
— Oletko sinäkin tullut tänne saamaan voimaa kotipaikalta, uutta voimaa? kysäsi hän äkkiä.