— Sepä hupaista! huusi hän lapsellisen riemuisena. Minä olen uusi oppilas samalta luokalta… päässyt samalle luokalle… vasta tullut!
Hän puhui vienolla äänellään niin mielissään, ystävällisesti, iloisesti ja luottavasta, että luuli tavanneensa iki vanhan tuttavan.
— Terve! sanoin minä liikutettuna uuden toverin armaudesta.
Ja niin oli tuttavuus tehty, ystävyys syntynyt välillämme, joka kesti niin kauan kuin meidän oli sallittu yhdessä olla ja elää. Yhtä sievään oli hän tutustunut muihinkin tovereihin, vaikka eivät kaikki hänestä pitäneet. Irvihampaat, sellaiset, jotka luulevat jotakin olevansa ja joita aina on joka koulussa, koettivat heti valjastaa suitaan, saadaksensa uuden tulokkaan narrikseen. Mutta siinä he pahoin pettyivät. Häneen ei pystynyt mikään. Terävinkin pistosana kimposi hänestä tylsyneenä takaisin vasten heittäjän itsensä naamaa. Hän otti kaikki asiat tosiksi, ymmärtämättä laisinkaan pilapuheita. Noloksi kävi hänen edessään leikinlaskija. Kun yrittivät pistellä häntä sillä, että oli jo kolmatta vuotta samalla luokalla, niin selitti hän aivan rauhallisesti, että sehän oli luonnollista. Jos ei pääse kahdessa vuodessa luokalta muuttamaan, niin täytyy olla kolme, ehkäpä neljäkin vuotta samalla luokalla. Minkäs sille sitten kukaan teki, senlaiselle.
Ja koulussa oli hän tosiaankin jo ollut jossakin kaksi vuotta samalla luokalla, mutta hänen oli täytynyt erota. Sitten oli tullut meidän kouluun ja päässyt samalle luokalle tutkimatta — seikka, josta ystävämme oli kovin mielissään ja usein sitä mainitsi. Hänen vanhempansa olivat aikoneet jättää silleen hänen koulunkäyntinsä, mutta sen oli poika ottanut niin pahakseen, että hänen heikko terveytensä oli alkanut siitä kärsiä. Lääkärin kehotuksesta oli poikaa sitten tarjottu meidän kouluun. Kyllähän rehtorimme oli koettanut selittää, ett'ei valtion oppikoulu ole mikään parannuslaitos, vaan oli hän kuitenkin suostunut pojan vastaan ottamaan hänen siivon käytöksensä tähden.
Ja siivo hän olikin, peräti siivo. Ei hän luokalla melunnut eikä telmännyt, oli hiljukainen puheissaan ja näytti tarkoin ja hartaasti seuraavan opetusta. Siitä ei ollut kuitenkaan hänelle suurta apua, siitä hartaudesta, sillä hän ei oppinut sanottavasti mitään. Hän oli nimittäin yhtä heikko henkisesti kuin ruumiiltaankin. Hänen päähänsä eivät pystyneet tieteitten alkeet. Äidinkieltään, ruotsia, hän hieman osasi ja oppi hiukan saksaa, muuta ei mitään. Yhteen kysymykseen osasi hän kuitenkin aina oikein vastata, kysymykseen: Milloinka Rooma perustettiin? Ja historian-opettaja se muistikin häneltä tuota seikkaa kysyä sekä sopivassa että sopimattomassa kohdassa. Kun eräs toveri pilanpäin kysäsi, kuinka hän oli niin tarkoin perehtynyt tuohon asiaan, selitti hän toimessaan, että hän tässä toissa kesänä oli tuon vuosiluvun päähänsä päntännyt, kun se edellisenä talvena oli hänelle niin suurta kiusaa tehnyt. Ja tuon vastauksensa, vuonna 753, niinkuin oppikirjamme ilmoitti, sanoi hän aina niin varmasti ja omituisen iloisella tavallaan, ett'ei häneltä tehnyt mieli juuri muuta kysymäänkään. Ainahan se meni mukiin, jos historian ja vanhan latinan opettaja sai syytä kysyä että milloinka Rooma perustettiin, mutta kun luonnontieteitten opettaja alkoi vatkuttaa samaa kysymystä, niin rupesi se jo tuntumaan kovin hassulta. Mutta poika itse ei näyttänyt siitä välittävän. Hän piti aivan luonnollisena, että häneltä kysyttiin sitä, mitä hän tiesi, olipa sitten tunnilla puhe mistä hyvänsä.
Niin sitä käydä jyrättiin koulua ja vähitellen totuttiin siihen, että useimmalla oppitunnilla kuului ainakin yksi kysymys: Milloinka Rooma perustettiin.
Vakava, mutta leikillinen rehtorimme, joka opetti uskontoa, ei ollut koskaan tuota kysymystä tehnyt, vaikka ei hän muihin kysymyksiinsäkään vastausta saanut. Tästä ei ollut toverimme laisinkaan tyytyväinen. Jouduimme siten vihdoin lukemaan apostoli Paavalin matkoja ja siinä tuli Roomastakin puhe. Kun tästä oli läksy kuulusteltavana, oli roomalaistoverimme levotoin ja kiihtynyt. Hän ei osannut enempätä kuin ennenkään. Silloin lähenimme Roomaa.
— Se on hyvin vanha kaupunki tuo Rooma, sanoi rehtori toimessaan.
Milloinka se perustettiin, Mollström?
— Vuonna 753, vastasi ystävämme riemuissaan.