Terveyttä ei kesä hänelle tuonut.
Juhannusaamuna saattoi äiti Mikin purolle. Sitä oli poika niin hartaasti pyytänyt, kun ei omin voiminsa enää päässyt. Hän asettui pitkälleen kuusen juureen ja pyysi äitinsä poistumaan, jolla muutenkin oli kiire askareilleen.
Siihen nukahti poika pehmoselle sammalvaipalle.
Luonnossa vallitsi pyhä rauha, juhlan hiljaisuus. Aurinko heikensi valonsa hellettä vetämällä hienon hämyverhon kasvoilleen. Kuusivanhus vietti vakavana hartaushetkeä, johon sinervä salo nöyrästi yhtyi. Levoton tuuli ei hennonut häiritä hiljaista juhlaa. Lintujen laulu vaikeni ja maan sydän huokui tyynemmästi.
Hiljaa!
Tällä juhlahetkellä kuljettaa Jumalan enkeli lapsen puhdasta sielua ikuisen valon, ikuisen rauhan maahan.
Hiljaa!
Kun äiti tuli poikaansa päivälliselle hakemaan, ei hän häntä löytänyt, vaan hänen ruumiinsa…
Vanhus jäi yksin.
Mitäpäs oli enää hänen elämästään.