— Ei, vieraat! Ei, hyvät vieraat, se sovi. Ette siinä rauhaa saa, sanoi hän, kun emäntämme oli tilat tehnyt, ja nousi katsomaan soveliaampaa paikkaa.
— Kyllä me siinä saatamme nukkua hyvinkin… Ei tänne pirut tule, ei ikinä enää, sanoi toverini vakavasti.
Minä heitin päältäni ja kävin tilalleni.
— Ettäkö pirujen kanssa liitossa nämät vieraat, arveli ukki, enemmän kuitenkin itsekseen.
— Emme liitossa, emmekä missään, sanoi toverini päättävästi, vaan pirut pelkäävät meitä… pelkäävät eivätkä uskalla tulla likimaillekaan.
— Pelkäävät eivätkäkö uskalla?
— Aivan niin. Ja ne pelkäävät jokaista kelpo työmiestä.
Ukki istui ja tirkisteli toverini vakaita kasvoja.
— Pelkäävätkö työm…? kysäsi hän.
— Pelkäävät! Työmiestä ne pelkäävät, ahkerata, mutta joutilasta, laiskaa vetelystä ne vainoovat ja pyytävät pauloihinsa, puhui toverini varmasti.