Ukki jäi sanattomaksi ja katseli naista, joka istui karsinpenkillä.
— Tuokaapa minulle raamattu tahi uusi testamentti, pyysi toverini.
Nainen lähti ja toi tanakan kirjan.
— Tämä on pyhä kirja, sanoi toverini, ottaen kirjan. Sitä, joka tätä kirjaa lukee, tekee ahkerasti työtä ja käypi kirkossa, sitä eivät pirut koskaan kiusaa, eivätkä vainoo, puhui toverini vakavasti hartaalla äänellä, asettaen raamatun pöydän nenälle.
Se oli tuonlainen vanha, vahva, puukantinen raamattu, vahvoilla messinkiheloilla varustetuilla hakasilla, jonkalaisia nähdään vielä siellä täällä maaseuduilla maassamme. Se oli "Turusa, Prändätty j.n.e., 1758", niinkuin ensi lehden alareunassa oli luettavana.
Ukki hieman hymähti toverini puhuessa ja näytti epäilevältä ja katseli karsinpenkillä istuvata naista, johon puhe näytti tehneen vaikutuksen.
Silloin toverini päätti antaa sanoilleen pontta ja voimaa. Hän otti veitsensä ja leikkasi ovenpieleen rivan kohdalle isonlaisen ristin. Sieppasi sitten ison tupakkihakkurin ja poukautti sillä kolme kertaa ristin kohdalle, että jymähti vanha honkanen seinä.
— Lyö, lyö! Lyö vielä! kivotti ukki.
— Ei tarvitse kuin kolmasti… kolmella naulalla oli Vapahtajakin lyöty ristinpuuhun, sanoi toveri hartaasti.
Se vaikutti: ukki vaikeni kokonaan.