— Missä piha…? Mitä toimia sinulla nyt on, kun olet päässyt talonomistajaksi?
— Yhtä ja toista.
— Mutta niissä ei kuljeta tuonlaisessa turkissa. Sinun täytyy saada "supiturkki".
— Ohhoh! Kovinpa sitä nyt mennään! Mihinkäs sitten tämä turkki?
— Se lahjoitetaan köyhille. Sinulla täytyy olla asemasi mukainen turkki. Ethän tuossa voi liikkua pankeissa etkä muissa herroissa. Puku nostaa luottamusta ja tuottaa arvoa. Minä lahjoitan tuon turkin pois, sitä et saa kertaakaan käyttää. Ostetaan uusi sinulle, arvosi mukainen…
Näin lasketteli rouva tarinata.
Mies ei virkkanut mitään, sillä hän huomasi vaimonsa olevan taas sillä päällä, että vastustaminen saisi matkaan vaan riitaa ja toraa, niinkuin ennenkin. Sen vuoksi ei hän virkkanut mitään, jonka vaimo tapansa mukaan käsitti myöntymiseksi, ja lahjoitti turkin pois.
Niin teki rouva.
Kun ajuri oli näin päässyt talonomistajaksi, niin mietiskeli hän usein tämän maailman menoa ja muisteli entisiä aikoja. Ja olipa hänellä mitä muistella. Niinpä hän, kun eräänä iltana poltteli sikaria loikoessaan sohvalla, heitti laajemman silmäyksen entiseen elämäänsä.
Ajatus on nopea. Se ei tarvitse paljoa aikaa kulkiessaan pitkiä ja monimutkaisia matkoja. Sieppaamme tämän lennosta, minkä ehdimme huomioon ottaa.