Samassa kylässä oli toinenkin pulska tyttö, varteva ja verevä, hieman elähtänyt, koko joukon vanhempi Liisua. Hän oli kankurina muutamassa talossa. Maineeltaan hän ei ollut puhdas, kansan puheista päättäen, mutta siitä ei sen tarkempata tietty, sillä hän ei ollut niiltä tienoin kotoisin, vaan muualta muuttanut, "maankulkija". Tämä oli myöskin ihastunut Lassiin. Hän oli päättänyt tavalla taikka toisella suostuttaa Lassin itseensä ja rikkoa tämän ja Liisun välin.
— Me sovimme niin hyvin yhteen, me kaksi maankiertäjää, oli hän kehuskellut kylällä.
Mitä lienee hän keinoja käyttänyt, vaikuttavia ne vaan olivat. Lassi kietoutui kokonaan hänen pauloihinsa ja kysymys oli vaan, kuinka päästä erilleen Liisusta, jonka kanssa oli jo kolmasti kuulutettu. Syittä ei sopinut peruutusta yrittääkään eikä syitä ollut minkäänlaisia eikä muutakaan tepsivätä keinoa keksitty.
Liisu ei osannut ensimältä aavistaakaan, mitä hänen sulhasensa mielessä liikkui, vaan oli iloinen ja onnellinen. Sittemmin kyllä kävi pilveen Liisun mieli, kun äiti oli kylässä kuullut, kuinka Lassi oli yksissä ollut kankurin kanssa. Sulho osasi kuitenkin haihduttaa Liisun huolet.
— Kaikkiapas vielä! Mitä me huolimme välittää juoruämmäin puheista. Ainahan niillä on sanomista toisista ja toisten aikeista. Sillähän ne elääkin ne senlaiset, puheli Lassi.
Palanen kesää oli kulunut ja heinäkuu oli jo lopuillaan eikä Vappu, kankuri, ollut vieläkään keksinyt keinoa, miten oli Lassi saatava Liisusta erilleen.
Hän oli jo ehdottanut, että poistuisivat yhdessä paikkakunnalta toisille markkinoille, mutta se ei näyttänyt Lassista ensinkään soveliaalta. Toinen oli siis keksittävä keino, toinen ja parempi.
Viho viimein oli hän siitä selvillä: Liisu oli saatava pois päiviltä.
Lassi oikein kauhistui kuultuansa tuonlaisen esityksen. Hän alkoi pelätä Vappua ja vältellä, mutta jättää häntä ei hän voinut, niinkuin olisi tahtonut. Vappu veti häntä kuin paholaisen voimalla puoleensa. Tuskin kolmea päivää saattoi Lassi olla käymättä häntä katsomassa. Salainen voima veti häntä sinne, missä Vappu asui. Kolmantena iltana hiipi hän jo katsomaan, saadaksensa edes vilahdukselta nähdä Vapun. Hän asettui aidan taakse pensaan juureen vahtiin ja tähysteli pihaan.
— Mitäs katselet? kuului ääni hänen takanaan.