Niihin oli hän tutustunut jo Oulussa. Siellä hän ei niitä tarpeesta etsinyt, vaan ilkeydestä. Oli niin hupaista mennä sunnuntai- ja lauvantai-iltoina niiden seuroihin ilkeilemään ja härnäämään. Nyt pakottivat muuttuneet asiain käänteet hänet sinne.
Hän tiesi hihhulien olevan avuliasta ja luotettavaa väkeä, ja että pahinkin renttu on heidän seurassaan kunnon mieheksi jälleen kohonnut.
Avoimin sylin otettiin hänet siellä vastaan, vaikka alussa arasti ja eperöiden, kun ei tietty tottako oli miehen tuuma vai leikkiä.
Kun hänelle näin alkoi uusi elämä, niin piti hänellä olla uusi toimikin, päästäkseen tyyten irtautumaan vanhasta elämästään. Hän rupesi ajuriksi. Tuttavainsa ja samanuskoisten avulla sai hän ensi aluksi yhden hevosen ja haki vaimonsa luokseen. Tämäkin oli miehensä mieliksi rupeavinaan hihhuliksi, vaikka hänen maailmallinen mielensä ei tahtonut koskaan siinä viihtyä.
Aluksi oli uusi elämä kovin vaikeata, mutta ystäväinsä tukemana ja omilla ankaroilla ponnistuksillaan sai hän viimein voiton. Hitaasti se kävi, mutta varmasti, niin että muutamien vuosien taistelun perästä oli hengellisesti ja ruumiillisesti voimistunut ja aineellisesti vaurastunut. Hänellä oli kuusi hevosta, joilla oli alinomaa työtä ja tointa; hyvä nimi oli hänellä toverien piirissä ja luottamusta kaikkialla.
Silloin alkoivat Helsingissä nuo hyvät ajat ja innokas rakennuspuuha, ajat, jotka yhtä nopeasti menivät, kuin olivat tulleetkin. Joka mies silloin kiihkeästi halusi tulla rikkaaksi, tahtoi päästä talonomistajaksi. Ja helpostihan se näytti käyvänkin, kun joka puolelta tarjottiin avuliasta kättä. Kaikki pankit ja muut rahalaitokset olivat anteliaita. Kilvan koettivat ne tyrkyttää rahaa jokaiselle, jonka vaan halutti ottaa. Oli kuin hurja kulkutauti, rahankiihko, olisi valloilleen päässyt ja saastuttanut kaikki, niin köyhät kuin rikkaat. Raha kasvatti ylellisyyttä ja kiihkoisa rakennusinto kohotti työmiesten palkat ennen kuulumattomiin. Rikas oli kuin kuningas ja työmies eli kuin herra. Jos oli joku järkevä mies joukossa, joka huomasi ja huomautti, mihin tuonlainen huimaus oli vievä, niin häntä naurettiin tahi pidettiin kerrassaan hassuna.
Muutamana päivänä ilmestyi ajurinkin luokse "akentti", jolla oli talo myytävänä, hyvä, uusi, vasta rakennettu talo, joka tuotti niin ja niin monta prosenttia ostohinnasta. Itse hän sitä alussa vastusteli, mutta akentti sai rouvan puolelleen ja — parin päivän perästä oli kauppa tehty… Minkäs vuoksi ajurin olisi pitänyt olla viisaampi muita.
Hän antoi rahat, mitä säästössä oli ja vekselillä otettiin parista pankista lisää. Kiinnityslaina sai jäädä entiselleen. Heti saivat he talon haltuunsa ja muuttivat suurella mielihyvällä siihen.
Isäntä sai vielä samalla viikolla uuden supiturkin, jonka eräs perheen ystävä oli Pietarista tuonut.
Nyt oli hän siis talonomistaja, herra talonomistaja.