Puhuja vaikeni ja tuijotti surullisesti eteensä.
— Siinä käypi kai jonkunlainen virta Kivisalmesta, jatkoi hän hetken päästä, tahi on siinä lähteensilmiä, ainakin se kohta jäätyy myöhemmin joka syksy kuin muu osa selkää ja sulaa keväällä aikasemmin. Niin oli tällöinkin. Se oli nähtävästi ollut jo riitassa, mutta lauhtunut ilma oli sen avannut jälleen. Ilmi sulaan olivat siis onnettomat huomaamattansa huilanneet. Sitä olikin vaikea huomata kun jää oli kirkas ja vetinen.
Kauhistuneina seisoimme sulan partaalla kykenemättä mihinkään toimeen.
Isäntä, morsiamen isä, tointui ensin. Hän esitti, että on heti tehtävä hara metsästä koettaaksemme saada ruumiit ylös.
Kääntyessämme maata kohti, näimme kaksi naista kiiruhtavan paikalle. Siinä tuli morsian vaimoni kanssa. Hän poloinen ei ollut saanut rauhaa, vaan oli vaatinut vaimoni mukaansa ja rientänyt perässämme. Sydäntä vihlaseva tuskan huuto ilmoitti, että hän oli tajunnut, mitä oli tapahtunut, ja väkisin kuin mielipuoli tahtoi hän syöksyä sulaan.
Veli sai ottaa sisaren haltuunsa ja me isännän kanssa lähdimme saamaan haraa maalta. Tuskin olimme puolitiessä sulasta rantaan, kun jään alla näimme ihmiskasvot aivan jäässä kiinni. Tarkemmin katsottuamme, tunsimme sulhasen muodon, ja vähän matkaa siitä oli puhemies, selkä jäätä vasten.
Haraa ei siis tarvittu. Varovasti hakkasimme reijän jäähän, että saimme esiin kummankin vainajan käden. Vaimoni sai pitää kumpaakin hihasta kiinni, ett'eivät pääsisi painumaan, sillä välin kun me väleen isonsimme avannon ja kohta olivat molemmat onnettomat jäällä. Sulhasella oli vielä lakki päässä ja keppi puristettuna kovasti käteen. Hänen kasvoillaan oli hymyilevä ilme ja hän näytti tukehtuneen heti. Puhemiehen kasvot olivat tuskan väänteessä ja hän oli elänyt enemmän aikaa, koskapa oli hakannut tuskissaan päällään jäätä niin että takaraivo oli puhjennut ja jää siltä kohti halkeillut.
Tuskallisesti valittaen vaipui morsian polvilleen sulhasensa viereen eikä meissä ollut hänen lohduttajaansa.
Nopeasti haki veli hevosen pappilasta, jolla ruumiit kuljetettiin kylään.
Henkiin heitä ei tietysti voitu enää saada, vaikka kuinka koeteltiin… He olivat vironneet siinä maassa, missä ei mikään väijyvä sula voi heitä enää hukuttaa.