Morsian oli nääntyä suruunsa. Pitkän aikaa väikkyi hän elämän ja kuoleman vaiheella, kunnes aika, kaikki korjaava aika, paransi hänenkin haavansa.
Tähän lopetti vanha kellonsoittaja.
Me istuimme kotvan aikaa ääneti. Silloin alkoi männikön latvasta kuulua kumajava, surunsekainen soitto. Tuulonen oli lähtenyt liikkeelle ja vihanta metsä alkanut ikuisen huminansa, joka tällä kertaa kuului kuin mieltä ylentävä hautausvirsi. Oli kuin muukin luonto olisi viehtynyt näistä muistoista. Kovettunut kivi tuntui heltyvän ja vuodattavan kyyneleitä, vihanta kaisla ääneensä itkevän ja rannan aalto valituksillaan yhtyvän yleiseen kaihoon.
Hetken perästä nousi vanha mies ja minä tein samoin, laskeusimme rantaan ja lähdimme vesille, emmekä kotvilleen hennonneet toistemme muistoja häiritä.
Kaksi onnellista.
— Tapasin heidät viime lauvantaina sähkön valossa uusissa halleissa Aleksanterin- ja Hakasalmenkatujen kulmassa, kertoi minulle eräs ystäväni eilen illalla.
Olin kävellyt muutamaan kertaan läpi nuo hallit ja silmäillyt niiden somuutta. Uutuus viehätti minua, niinkuin muitakin.
Parhaillaan olin kauppaa tekemässä viehättävimmän myyjättären kanssa, minkä silmäni halleissa huomasi, kun eräs nuori pari herätti huomiotani. Katseeni kiintyivät erittäinkin naiseen, joka kiekkui miehen kainalossa. Hänen pukunsa oli uusinta muotia. Päässään senlainen viehättävä, yksinkertainen hattu, kuin tänä syksynä käytetään, kepsi samoin nykyistä mallia, ilman joutavitta koristuksitta, hyvällä aistilla valittu, sekä tumma hame, väliämpi tavallista, miellyttävä.
Miestä, joka naista talutti, en huomannut ollenkaan.
— Koska nämä myymälät suljetaan näin lauvantaisin?