Isäntä, joka ei ollut mitenkään eikä milloinkaan välittömässä yhteydessä työväkensä kanssa, tahtoi saada niille pienen juhlallisuuden taas pitkästä ajasta ja olla itse kerrankaan mukana ja tutustua tarkemmin etevimpiin ja vanhimpiin työmiehiinsä. Hän ei ollut ylpeydestä eikä ylenkatseesta työmiestensä kanssa tekemisistä erillään, vaan luonteensa puolesta. Hän oli kylmä, yksinäisyyttä etsivä, joka ei näyttänyt pitävän mistään väliä, ei muista eikä muitten toimista, ei omista asioistaan ja kaikkein vähemmän omasta tehtaastaan. Harvoin hän kävi siellä ja silloinkin vaan ruokatunnin aikana ikäänkuin sattumalta. Käveli vinhasti keppi kädessä ympäri ja palasi asuntoonsa. Hänen ei ollut tapana puhutella työmiehiä eikä ketään aluskuntalaistaan. Hattuansa nostamalla vaan tervehti, kun jonkun tapasi; siinä kaikki.
Ja kuitenkin hän tunsi tarkemmin asiansa ja ymmärsi tehtaansa työt ja liikkeen paremmin, kuin kukaan muu ja johti kaikki.
Työväestään piti hän erityistä huolta. Niille oli rakennettu hyvät ja terveelliset asunnot tarpeellisen matkan päähän tehtaasta kauniille, miellyttävälle paikalle, oli laitettu koulu ja kirkko ja perustettu eläkerahasto. Ja sitä mukaa kohdeltiin muutenkin kaikkia aluskuntalaisia. Ei tietty, että ketään oli erotettu tehtaan työstä minkään virheen tähden.
Työkansa oli tyytyväinen ja kiitollinen ja nyt, kun isännän viideskymmenes syntymäpäivä oli tulossa, tahtoi se sitä juhlallisesti viettää ja siten jollakin kiitollisuuttaan osottaa.
Monta päivää ennen alkoivat he salaa valmistaa köynnöksiä ja kiehkuroita koristamista varten ja kävivät metsässä valitsemassa ja merkitsemässä puut, että sitten äkkiä saadaan, kun tarvitaan. Naiset olivat näissä töissä toimellisemmat kuin miehet, sillä hehän ne kaikki seppeleet, kiehkurat ja köynnökset sitoivat, kun miehet vaan aineen hankkivat. Sen puolesta oli siis kaikki hyvin.
Puhujasta vaan oli puute, juhlapuhujasta.
Vuosi sitten oli tehtaalle tullut uusi työnjohtaja, kun entinen oli matkustanut Tuonen mustaan maahan. Työnjohtajaksiko vai miksi, sitä eivät jääneet udelleet. Niin oli mennyt hänkin, tuo vanha rakastettu johtaja, kaiken maailman tietä, ja tuskin muisto oli miehestä enää jälellä, ja uusi tuntematon tullut sijaan.
Alussa ei uusi tulokas miellyttänyt ketään, vaan kohta hurmasi hän kaikki. Hän oli outo, kiinteä muodoltaan ensi näkemältä. Se siinä oli outoa, että hän oli aina eteenpäin kallellaan koko mies. Vartalo kumara, kaula, joka oli pitkä kuin amerikkalaisen, oli koukistunut eteenpäin, leuka oli kapea ja pitkä, eteenpäin, etumaisena oli kuitenkin miehen nokka, joka oli tavallista isompi, terävä ja litteä, niinkuin koko muotokin oli oudon latuskainen. Poikkeuksen tästä miehen yleisestä eteenpäinolosta teki vaan valtava otsa, joka oli tavallista enemmän taaksepäin kalteva. Silmänsä olivat tosiaankin kuin "kaksi kultaista käkeä, jotka yli orren tappelivat", kellertävät, pienet, kiehuvat, joitten teräset näyttivät kääntyvän kuin koneella, niin varmasti ja tarkoin määrättyyn suuntaan. Kun hänellä oli vielä tapana astua hyvin vinhasti sivuilleen vilkumatta, niin näytti hän tosiaankin oudolta tuossa tuimassa menossa, jossa nokka etumaisena ikäänkuin halkasi ilmaa, sitten seurasi pää, sitten yläosa vartalosta ja viimmeisenä muu osa. Ja koko tätä laitosta puski voimakkaasti eteenpäin heikonlainen jalkarakennus, jalkaterät olivat sentään senlaiset, ett'ei lumikenkiä olisi tarvinnut pehmeässäkään nietoksessa… tuli niillä arpi hankeen.
Mutta rakenteessa ei ole miehen arvo.
Yhtä miellyttävä oli mies sisällisesti kuin ulkonaisesti outo. Hän oli iloinen ja leikkisä, luonnollinen ja hilpeä, kohtelias ja ystävällinen kaikille. Jokaiselle oli hänellä aina ja joka tilassa sopiva, miellyttävä sana annettavana, tapasipa hänet milloin ja missä hyvänsä. Hän oli aina tyytyväinen, itse tyytyväisyys: yhtä tyytyväinen illoilla kuin aamuisin, yhtä tyytyväinen syömään ruvetessaan kuin syötyäänkin. Ei kukaan ollut vuoden kuluessa nähnyt hänen kiihtyvän, vielä vähemmin suuttuvan tahi kiivastuvan. Ja työt kävivät tehtaalla paremmin entistään, vaikka työnjohtaja ei pitänyt suurta ääntä, ei kiroillut eikä kiljunut. Hänen tullessaan tehtaalle kammoksuivat häntä kaikki, muutaman viikon päästä ei kukaan, päinvastoin sukelsi hän kaikkien suosioon. Kaikki hänestä pitivät, niin miehet kuin naiset, niin aikaiset kuin lapset, niin vanhat kuin nuoret.