Isäntä oli syvästi liikutettu. Hän ei kyennyt puhumaan vähään aikaan, tuskin kiitti ystäväin onnitteluista.
Hetken päästä ilmestyi hän puhelavalle, liikutettuna, kalpeana.
— "Velvollisuuteni olisi", alkoi hän värähtelevällä äänellä, "kiittää niistä ystävällisistä, opettavista sanoista ja onnitteluista, jotka tässä minulle on lausuttu, mutta siihen tuskin kykenen. Kaikki me tiedämme, että ihminen on erehtyväinen, mutta että ihmisen myöskin on erehdyksensä korjattava. Ja kun hän sen tekee, niin… niin… niin…"
Enempätä ei hän saanut sanotuksi. Kalpeana seisoi vaan ja tuijotti eteensä.
Syntyi pitkä, kiusallinen paussi.
Vaimonsa koetti antaa merkkiä, insinööri huomauttaa, mutta niitä hän ei huomannut, ei tajunnut.
Kylmänä, jäykkänä kuin patsas seisoi hän siinä, värähtämättä, silmäänsä räpäyttämättä.
Hän eli menneitten muistoissa.
Hänen eteensä avautui koko mennyt, eletty elämänsä: lapsuus, nuoruus, miehuus.
Hän näki entisen, iloisen lapsuutensa kodin. Hän muisti ne kultaiset neuvot, joita armas äiti-vainaja oli antanut; muisti koulun, opettajat ja niiden hyvät ohjeet; muisti nuoruutensa onnelliset päivät. Hän kauhistui sitä rahanhimon kirottua käärmettä, joka hänen mieheksi saapuessaan oli alkanut hänen sisuansa jäytää. Muisti hyvin kuinka äidin kuolema, siitä seurannut katkera suru ja tuska oli hetkeksi sulkenut jäytävän madon ahnaan kidan, ja kuinka se sitten sitä nälkäisempänä oli alkanut taas pureskella hänen sydämmensä juurustimia; kuinka se häntä ajoi toisesta yrityksestä toiseen, huonosta keinottelusta pahempaan, kuinka hän oli koettanut kirjurina, puotipalvelijana, tukin-uittajana, kauppiaana, tukkisaksana; kuinka hän tässä oli tavannut mainion kosken sahalaitosta varten. Silloin oli se kunnollisen maanviljelijän hallussa. Hän oli sortua maahan, kun muisti, kuinka väärillä kaupoilla sai itselleen kymmenkunnalla tuhannella markalla maatilan, jonka arvo oli määräämätön; kuinka hän käyttäen hyväksensä miehen hädän-alaista tilaa teki valekaupat; kuinka hän sitten, kun kauppakirjat olivat saaneet lain voiman, ajoi armotta miehen perheineen pois talosta… Mies oli syöksynyt epätoivoissaan koskeen. Hän tunsi valuvan niskaansa kaikki ne runsaat, kuumat kyyneleet, joita vaimo oli polvillaan hänen edessään vuodattanut, mutta niine hyvineen saanut mennä matkaansa ja kuollut surusta kohta sen perästä. Kaksi lapsista oli mennyt samaa tietä hoidon puutteessa. Koko perheestä ei ollut jälellä muuta kuin yksi tyttö, joka vieraan palveluksessa ansaitsi kovalla työllä niukan leipänsä…