Nousuveden aikana pääsivät taas irti ja taisivat jatkaa matkaansa; jo samana iltana rupesi hiljainen tuuli puhaltamaan, että edes pääsivät mannermaan näkyviin. Katteinin käskystä laskivat nyt maan rantaa pitkin, vaan kuitenkin niin kaukana siitä, ettei heitä voisi häiritä mustat alkuasukkaat, jotka ehkä kuljeskelivat pitkin rantaa.
Jos ilma olisi ollut uhkaava, olisi katteinin varovaisuus, aukinaisella venheellä pysytellä niin paljon kuin mahdollista lähellä maata, silloin ollut oikeutettu; sillä hätätilassa olisi siten jonkun niemen takana voinut odottaa myrskyn lakkaamista. Vaan nyt oli taivas kirkas ja sininen, tuuli oli tuskin tavallinenkaan purjeviuhka ja Mate puistikin tyytymätönnä päätään, tahtoen jättää rantamaan ja laskea suoraan pohjaiseen, jossa toivoi tapaavansa jonkun laivan. Katteini Oilytt ei kuitenkaan antanut perää, vaan pakoitti laskemaan viistoon pitkin Karpentaarialahta, saadakseen vielä kerran tarkastaa maata ja sitte purjehtia rantaa kohden.
Kuitenkin täytyi heidän kolme päivää risteillä lahdessa, menemättä yöksi maalle; merikorttien jälkeen eivät he tässä tarvinneet peljätä luotoja yhtävähän kuin santakariakaan; näkyviin tuli Kap Arnheim'in niemi ja tätä kohden he laskivat. Suunta oli heillä oikea; vaan kun eivät hiukkaakaan tunteneet merenvirioja näissä vesissä, olivat he luultavasti purjehtineet liian paljon etelään, koska tulivat itse lahteen; sillä neljännellä vuorokaudella Torres-salmesta lähdettyä, keksivät he vasten luuloaan maata oikealla kädellä, kun sitä olisi pitänyt nähdä vasemmalla. Katteini Oilytt sanoi sen olevan Wessel-saaren ja että Austraalian pohjaisranta sen mukaan oli etelämpänä; vaan kun jonkun ajan laskivat samaan suuntaan, keksivät, ettei edessään ollutkaan pieni saari, vaan oli se enemmän mannermaan näköinen ja katteini Oilytt seurasi lopullisesti tällä kertaa perämiehen neuvoa luuvata ylemmäksi ja jättää saari tahi mannermaa — mikä se saattoi olla — alihankaan.
Pian tulikin selväksi Matella olleen oikein, sillä puolipäivään saakka purjehtivat rantaa pitkin lännessä löytämättä kulkuväylää ja kun kello 12 tarkastivat asemaansa, keksivät olevansa viisi tahi kuusi englannin penikulmaa alempana varsinaista niemen-nenää.
Siten oli heiltä mennyt hukkaan paljo aikaa ja pahin seikka oli, kun paahtavassa kuumuudessa olivat vähentäneet vesivarojansa enemmän kuin olisi pitänyt. Katteini joi lakkaamatta ja vähien vesivarojen järjellinen jakaminen tuli senkautta mahdottomaksi; sillä silloin ei voinut väkeäkään kieltää juomasta niin usein kun heitä janotti, koska haaksirikon jälkeen vesivarat olivat kaikkien yhteinen omaisuus.
Tämän lisäksi tuli vielä, että tuuli hiljeni ja töin tuskin täytti purjeet. Jos näin hirmuisessa kuumuudessa meri olisi tyyntynyt, saivat silloin odottaa surullista aikaa. Toinen vähemmän miellyttävä keksintö oli, kun merenvirta oli heille vastainen, jota seikkaa eivät voineet keksiä aukealla vedellä. Vaan mitä enemmän lähenivät rantaa, sitä selvemmin huomasivat tuskin pääsevänsä paikalta. Vaan kuinka saattoi käydäkään jos airoilla olisivat pahoitetut kuljettamaan raskasta parkaasia?
Katteini Oilytt ei tästä näkynyt piittaavan; — eihän hän tarvinnut soutaa, koska se oli laivamiesten tointa ja tavaran-hoitaja vieressään, jonka täytyi hänelle sekoittaa groggi-lasin toisensa perään, makasi hän toiset puolet aikoja.
Viimein pääsivät he iltapuoleen lahden luoteiselle niemekkeelle; vaan juuri se, jota Black pelkäsi, tapahtui: tuuli hiljeni tykkänään ja vasta pari tuntia auringonlaskun jälkeen puhalsi heikko, tuskin huomattava viuhka, jonka avulla he nyt niemekkeesen kulkevassa merenvirrassa, hitaasti purjehtivat rantaan päin. Vaan tämäkin viuhka herkesi tuulemasta aamupuolella ja vesi näytti, kun aurinko viimeinki nousi, liikkumatonna sulatetulta lyijyltä — ja yhtä kuuma oli ympärillä oleva ilmakin.
Kun ei muuten voitu päästä, eteenpäin, täytyi miesten tarttua airoihin ja erittäinkin laiska tavaran-hoitaja päästi monta huokausta, kun ryhtyi tähän hänelle outoon työhön, joka oli kaksinkerroin vaikeampi tässä kuumuudessa. Ja kuinka hirmuisen hitaasti saivat venheen sittekin kulkemaan? Laivamiehet, jotka eivät tunteneet sen maan laatua, jonka metsäisiä rantoja pitkin kulkivat, katselivat sitä halukkailla silmillä. Siellä olisi ollut suloisia katvepaikkoja, metsässä luultavasti myös lähteitä raittiilla, kylmällä vedellä, jolla voisivat virkistää itseään; ja toiselta puolen, eihän se tehnyt asiassa mitään, jos Itä-intian saarille jouduttaisiin päivää ennemmin tai myöhemmin!
Katteinilla lienee ollut samanlaiset ajatukset. Hän oli herännyt ja, istuen matrassillaan, katseli metsäisiä rantoja. Vaan luultavasti hän ei vielä selvään nähnyt; silmänsä taisivat haristaa. Hän pisti siis kätensä laidan yli veteen ja pesi ensin silmänsä merivedellä, sitte kasteli myös päätä ja otsaa, joita vaivasi polttava kuumuus. Vanhasta tottumuksesta katseli hän purjetta, taivasta ja taivaanrantaa; vaan purje riippui velttona mastossa, taivaalla ei näkynyt pilvenhetaletta, taivaanrannalla ei purjetta eikä maata, jos ei kysymykseen ota paria pientä ja vaaleata hietasaarta, jotka olivat vastapäätä niemennenää.