"Meidän täytyy kääntyä enemmän oikealle, Black", sanoi katteini, jonka sangviniset toiveet näyttivät vähenevän; "kun kerran olemme täällä, emme saa lakata vettä etsimästä ennenkuin tyystin olemme tienoot tutkineet. Menkäämme sen vuoksi takaisin katveiselle metsänrinteelle. Siellä taidamme paremmin tarkastaa lahden alimaista laidetta. Oletteko nähneet jotakin, joka ilmoittaisi mustain ihmisten läsnä-oloa?"
"Kerran näytti minusta" sanoi Black, "ikääskuin jonkin olennon olisin nähnyt liikkuvan ruohopuun takana vuoren toisella puolella; vaan kun tarkemmin tähystelin paikkaa, oli näky kadonnut. Tässä hietakorvessa, katteini Oilytt, en nyt minäkään usko kohdattavan mustia. Sillä en todella voi ymmärtää, mitä he täältä etsisivät ja mistä he taitaisivat elää, — jos eivät ruoakseen käyttäisi noita vähäpätöisiä hedelmiä rantatöyrällä."
"Sitä parempi; minä puolestani en ainakaan halua, heidän tuttavuuttaan, sillä niillä mustilla rosvoilla ei ole mitään, jolla taitaisi käydä vaihtokauppaa."
Hiljaisuudessa vetäytyi nyt pieni retkikunta rantapuiden varjoon kulkeakseen lahden ympäri, jonka pohjukan he jo tästä taisivat nähdä. Vaan he eivät tarvinneetkaan kulkea koko matkaa, sillä jo keskipalkoilla taisivat silmäillä koko tienoon, ja ettei tällä vettä löytynyt, sen huomasi nyt jo katteinikin.
Juuri tämä paikka, jossa olivat, oli korkein penkere, mistä maa viettyi mereen päin. Päinvastaiseen suuntaan aleni maa autioksi ja hedelmättömäksi hietakorveksi, jolla ei edes ruohonkorttakaan näkynyt kasvavan. Muuta ei taitanut nähdä kuin hietaa ja erästä auringon paahtamaa, kuumaa kivilajia; ei kuivinkaan pensaskasvi ilmoittanut maan olevan edes kosteankaan merta ja lahtea ympäröivään metsäkaistaleesen saakka, joka juuri niistä sai kasvullisuutensa. Kädellään nojautuen pyssyyn katseli katteini Oilytt tyytymättömänä ja rypistetyin kulmin autiota ja surkeata maata.
"Ei näytä siltä, katteini Oilytt, kuin täällä voisimme saada putelimme vedellä täytetyiksi," sanoi lopullisesti Black. "Minun mielestäni olisi nyt paras niin nopeasti kuin mahdollista palata parkaasin luo ja jatkaa matkaa. Sitä paitsi olen sangen levoton, kuin tiedän niiden kumpaistenkin miesten olevaan yksinään venheessä ja senpä vuoksi kiitänkin Jumalaa, niin kohta, kuin tunnen sen lankut olevan allani."
"Niinpä teemmekin kohta, Black", sanoi katteini. "Vaan ensin täytyy meidän tarkastaa tuota kukkulain keskellä olevaa notkelmaa, jossa ruohopuu seisoo. Se ei ole voinut kasvaa kuivassa maassa ja ehkäpä juuri siellä löydämmekin runsaassa määrässä sitä, jota haemme."
"Vaan tästä sinne on ainakin kaksi englannin penikulmaa."
"Tuskin; ainakin tunnissa käymme hyvinkin tämän matkan, joten siis päivälliseksi voimme joutua venheelle. Sitä paitsi emme kadota aikaa, koska ei vieläkään tuule, ja jos sitte illemmalla raitis ilmanhenki alkaa puhaltaa, voitamme kaksinkerroin, mitä täten kadotamme."
Katteini Oilytt ei odottanut vastausta. Hän oli nyt kerran saanut päähänsä, että osoittamassaan suunnassa löytyisi vettä ja senvuoksi, kääntyen oikealle, alkoi hän astua viistoon aukealle, auringon polttamalle maalle, joten taas neljännes tunnin kuluttua saivat näkyviinsä sen yksinäisen ruohopuun, joka seisoi ikäänkuin aukon vartiana.