Muut seurasivat häntä ja huomasivat paikan, josta savu kalliolohkareiden takaa nousi, olevan neljänsadan askeleen päässä. Vaan katteini ilmoitti jalkaansa pakottavan. Hän oli pudotessaan vahingoittanut jonkun jänteen — tahi tunsi hän päänsä kovin raskaaksi, joten aikoi vähän levähtää; — sanalla sanoen, hän hikkasi jonkun matkaa muiden seurassa, vaan käski sitte tavaran-hoitajan jäämään luokseen, sill'aikaa kun muut menivät edeltä vakoomaan. Jos löysivät vettä niillä paikoin, viittaisivat he hänelle joltakin kalliolohkareelta; hän kiikarilla tarkastaen tätä merkkiä odottaisi ja tulisi sitte jälestä murkinoimaan.
Black puisti päätään, koska se pieni joukko tuli, jos ei heikommaksi, kun tavaran-hoitajaa ei voinut lukuun ottaa, niin ainakin ulkonäöltään pienemmäksi; vaan hän tahtoi kuitenkin itse viedä asian hyvään loppuun. Hän oli todella huolellinen venheestä, jos tälle mikä onnettomuus sattuisi. Jos hänellä olisi ollut päällikkyys tämän vähäisen joukon yli, ei hän konsaan tällä rantamaalla olisi ylenantanut parkaasia. Vaan nyt se oli kuitenkin tehty; heidän täytyi kiirehtiä, voidaksensa palata niin pian kuin mahdollista ja tämä olikin heille paljoa helpompi, kun ei tavaran-hoitajaa ollut mukana. Tämä oli lakkaamatta huokaillut ja voivotellut, ettei taitanut suuren taakkansa vuoksi pitemmältä seurata, joten pari kertaa saivat odottaakin häntä; nyt hän sai levätä katteinin luona. Black käski laivamiesten muonavaroista panemaan taskuihinsa laivakaakun ja kappaleen lihaa, ettei yhtään silmänräpäystä menisi hukkaan; senjälkeen läksi tämä pieni joukko, jossa nyt oli ainoastaan viisi miestä, leirivalkean savua kohti kulkemaan, pitäen pyssyt käsissään varuilla. Nämä viisi olivat Black, joka nyt johti retkikuntaa, toinen perämies Ovens, kokki (neekeri) ynnä kaksi laivamiestä Bob ja Jack. Ei Black liioin luullut villien rohkenevan rynnätä heidän pyssyjänsä kohti; sillä luultavasti saivat he täällä harvoin nähdä valko-ihoisia ja senvuoksi ehkä varottaisivat hyökätä näiden kimppuun puukeihäillään, joilla taisivat saada sattumaan ainoastaan kuudenkymmenen askeleen päästä.
Hänet teki levottomaksi se seikka, kun eivät vielä, vaikka tuskin olivat viidenkymmenen askeleen päässä leiristä, olleet nähneet yhtään villiä. Ei mistään pistäynyt esille päätä, vaikka kuitenki taisi olla vallan vakuutettu, että heidän tulostansa ensin nähdyt villit olivat sukunsa muille jäsenille ilmoittaneet, ja että jokainen askel, jonka he astuivat, oli tarkasti vartioittu. Tahi oliko lopullisesti koko leirin väestö paennut ja vetäynyt alemma laaksoon? — Tämä olisi tosin ollut toivottavaa ja hän ei olisi seurannut heitä leiristä askeltakaan etemmä; sillä, jos vettä ei löytynyt heidän tulisijainsa läheisyydessä, ei sitä sitte taitanut löytää lähimmästä ympäristöstäkään ja jokainen pitempi viivytys olisi ollut tarpeeton.
Päinvastaisessa suunnassa näytti laakso taas ylenevän; he siis todella olivat notkelmassa ja jos niin oli, löytyisi tässä myös varmaan vettäkin. Ylimalkaan on Austraalian sisämaa niin kummallinen, ettei senkaltaista toista ole maan päällä. Täällä taitaa kuleskella äärettömien erämaiden yli, keksimättä yhtään, ei edes kuivanuttakaan joen-uraa, jonka rannat vetäytyisivät vesikokoelmiin tahi mereen. Usein tulee syvänteesen, joka, vetäytyen pitkin maata, näyttää siltä, kuin se sade-aikana olisi ollut veden kokouspaikkana ja ehkäpä sinä on ollutkin; vaan tuskin se on ulottunut pari sataa askelta, kuin se taas on hävinnyt hiekkaan, maa ylenee taas kukkuloiksi, jotka kulkevat ristin rastin kaikissa suunnissa.
Tämmöisen paikan täytyi tämänkin olla; sillä kun vesi kokoutuu alemma, ei se mistään pääse pois juoksemaan. Vaan koska täällä ylimalkaan satoi? Maa näytti niin palaneelta ja kuivalta, kuin jos se ei useaan vuoteen olisi saanut pisaraakaan vettä ja kuitenkin kasvoi täällä muutamia pieniä pensaita paksuilla, lihavilla ja erittäin mehevillä lehdillä.
Vaan merimiesten pieni joukko ei nyt toden totta piitannut kasvullisuudesta, vaan oli sillä toisia seikkoja mielessä. Black katsoi vielä kerran jälkeen jäänyttä katteinia, ja näki hänen tavaran-hoitajan kanssa istuutuneen suurelle kivipaasille, jonka takana oli joukko särjettyä kiveä ja tuskin parikymmentä askelta hänestä sileä kallioseinä, jonka yli ammotti vuorirotko. Tälle puolelle olisi ehkä voinut laaksosta nousta, vaan ainakin se olisi ollut vaivaloinen matka.
Ei vieläkään näkynyt yhtään villiä. He olivat ehkä paenneet koko paikalta. Kaitainen polku kulki murtuneiden kalliolohkareiden välitse suoraan tulille, joista jo taisivat eroittaa yhden tulisijan, vaan ei yhtään ihmistä sen lähistössä.
"Black", sanoi kokki, joka koko ajan levottomasti oli pyöritellyt suuria loistavia silmiään, koska hän vasten tahtoaan näytti seuranneen maalle. Häntä olivat muutamat neekerit Sydneyssä varoittaneet menemästä maan sisälle mustain asukasten sekaan, koska nämä sanomattomalla vimmalla kohtelevat kaikkia heidän värisiänsä muukalaisia ja senpä vuoksi tunsikin hän nyt tässä vähäisessä joukossa itsensä sangen turvattomalta.
"Black, kirottu huono paikka täällä kallioiden välissä; äsken näin mustan pään tuolla kiven takana; minä kävelisin mieluummin tuolla ylähällä".
"Miten? Mustan päänkö? Missä?"