Ei seura kumpaakaan miellyttänyt; sillä he vihasivat toisiansa katkerasti ja kirvesmies ei konsaan unhottanut sitä pahaa menettelyä, jonka oli kärsinyt irlantilaiselta ensin laivalla ja myöhemmin Sydneyn satamassa. Iloinen Jim sitä vastoin tahtoi mielellään tapella, ollen hänellä yksi paha vika, että hän — kuten useimmat maamiehistään — oli hyvin kärkäs paloviinan perään; hän taas vihasi kirvesmiestä tämän viekastelevan käytöksen suhteen katteinia kohtaan. Hän kertoi tälle jokaisen laivamiesten välillä olleen keskustelun, häiriten siten paljon yhteistä rauhaa laivalla.
Sattuman kautta olivat he nyt jääneet kahden kesken venheesen ja helposti voi ajatella ei kummankaan tästä suuresti iloinneen. Vaan nyt ei muu auttanut: heidän täytyi kärsiä tämä epäkohta ja ijän-päiviksi eivät toverit kuitenkaan liene jääneet. Josko nämä löysivät vettä tahi ei, niin palautuisivat nämä kuitenki ennen auringon laskua.
Vaan pitkällinen odottaminen tuli ikäväksi, kun ei kumpainenkaan hiiskunut sanaakaan. Jim tosin oli heittänyt ulos pari koukkua, vaan kun ei mitään saanut, muuttautui hän hitaasti, lyhentääkseen aikaa, sille paikalle venhettä, jossa muonavarat ja Boreas-laivasta otettu viina talletettiin.
"Jim", sanoi silloin kirvesmies tyytymätönnä katsellen häneen; tosin hän ei mielellään olisi tahtonut ruveta tappelemaan sen harteikkaan miehen kanssa, vaan ei myöskään voinut pitää suutaan kiinni; "se on katteinin viinaa, jonka vuoksi en luule sen olevan oikein tehdyn, jos te siitä ottaisitte".
"Ettekö luule, Sirrah?" sanoi Jim katsomatta kirvesmieheen; "se on minusta hyvin paha, vaan niin paljon kuin puolestani ymmärrän, ovat haaksirikosta pelastetut varat laivamiesten yhteinen omaisuus, ja koska katteini tänä aamuna on runsaasti varustanut itseänsä tällä tavaralla, enhän silloin minäkään liene kovin rohkea jos otan osani. Jos teitä huvittaa, niin voittehan sen sittemmin kertoa hänelle; sehän on toimennekin."
"Vaan kunkin miehen osaksi tulee vaan puteli vettä päiväksi."
"Elkää pelätä, kirvesmies, minun tekevän suurta vahinkoa teidän vesi-osallenne", sanoi Jim nauraen. "Yksi puteli riittää minullekin, semminkin jos voin sen enentää jollakin paremmalla nesteellä; ja nyt olkaa hyvä ja pitäkää suunne kiinni, sillä itsehän tiedän paremmin, mitä teen ja en tee."
Sillä näytti keskustelu loppuneen. Kirvesmies tiesi tehneensä velvollisuutensa ja Jim oli taas voittanut tarkoituksensa, löytämällä yhden putelin, jonka kanssa hän palasi perään, täytti piippunsa ja sytytti sen; sen jälkeen hän piittaamatta auringon rääteestä vetiihe pitkäkseen, tyhjentäen lasin toisensa perään. Kirvesmies katseli häntä, ja joka kerta, kun Jim taas täytti vieressään olevan pienen lasin, suuttui hän aina enemmän; ei kuitenkaan taitanut sanoa merimiehen tekevän aivan väärin. Kuka muu, kuin katteini, olikaan onnettomuuteen syypää? Olihan hän maata ällöttänyt sinä onnettomana aamuna ja pitikö heidän nyt olla ilman tätä virkistäväin nestettä, ainoastaan sen tähden, että katteinilla olisi sitä parempi elämä? Ja kuka häntä kiittäisikään tästä? katteini Oilytt kohteli häntä kuitenkin aina kuin koiraa; irlantilaisen ei ainakaan yksinään pitänyt saada nauttia viinaa ja tämänpä vuoksi lian, sanomatta sanaakaan, kumartui nyt myös muonavarojen yli ja etsi itselleen putelin portviiniä.
"Varoittakaa, toveri!" sanoi nauraen Jim, joka kauan oli katsonut kieroon hänen päällensä, "ett'ette hairauksessa ota vesiputelia".
Kirvesmies turisi jotakin partaansa, vaan ei vastannut mitään; hän puolestaan nautti portviiniä yhtä halukkaasti siksi, kun aurinko oli korkealla ja pystysuoraan rääti heidän päälleen. Tätä ei kuitenkaan voinut peräti kauan kärsiä ja lopullisesti hyppäsikin Jim ylös, asetti maston paikoilleen, veti siihen purjeraa'an, jonka alemman pään laski perään päin, vaan ei kirvesmieheen saakka, kiinnitti sitte purjeesen pari airoa, valmistaen täten itselleen hyvän teltan, jonka aukko oli rannalle päin, antaen siten tilaisuuden vapaasti katsella sinne päin.