Matka siitä talosta, jossa olin saanut sen onnettoman neuvon, englantilaisen luo, oli vähän päälle kolmenkymmenen englannin penikulman. Jos silloin olisin, kun arpa määräsi kohtaloni, lähtenyt joko pohjoiseen tahi etelään, olisin varmaan kuollut, sillä jälkimäisessä tapauksessa olisin kahdeksankymmentä penikulmaa käytyäni tullut meren rannalle ja edellisessä tapauksessa olisin tullut silloin vielä tuntemattomaan erämaahan.
* * * * *
Lammasmoisioin vilkkain aika on lampaiden keritseminen. Se alkaa sade-ajan loputtua Syyskuun alkupäivinä ja loppuu lämpimän ajan tultua Joulukuun alussa. Silloin on elämä vireätä näillä muutoin yksinäisillä ja hiljaisilla alueilla. Työmieslaumoja tulee ja lähtee jalkasin ja ratsain, kauppamiehiä saapuu rikkaasti kuormitetuilla vaunuilla, tarjoten tavaroitaan; silloin teurastetaan ja leivotaan ja kaikki herkkupalat, jotka lammasmoisio voi tarjota, peittävät ylellisesti katetut pöydät. Kaikilta haaroilta tulevat paimenet karjoineen antamaan ne keritä. Jos vettä on likitienoilla, tapahtuu ensin yleinen peseminen, jonka jälestä lampaat ajetaan suurien aitauksien sisälle, joissa keritseminen toimitetaan. Jos tarpeellinen määrä keritseviä henkilöitä on, alkaa työ. Jokaisella on lammas edessään ja toinen koittelee voittaa toisensa nopeudessa ja kätevyydessä, joten harjaantunut henkilö taitaa päivässä keritä sata lammasta. Leikattu villapeite, joka on yhtenä levynä, pannaan pöydälle, jossa se, lyhyemmän villan siitä eroitettua, kierretään torvelle ja lasketaan painon alle. Villapakat viedään likimäiseen satamaan härkien vetämällä suurilla kaksipyöräisillä kärryillä.
* * * * *
Kun se ilmoitus levisi, että rikkaita kulta-aloja oli löydetty, päätin minäkin niillä koitella onneani. Kahdeksassa päivässä vei minut eräs höyrylaiva Port Chalmers'in satamaan Uudella Seelannilla, josta usean englantilaisen seurassa jatkoin matkaa 80 englannin penikulman päässä oleville kulta-aloille. Kulkujoukko oli kansainvaelluksen näköinen, kaikilta haaroilta virtaili ihmisiä Jalkasin, ratsain ja vaunuilla, ihmisiä kaikenlaisista kansakunnista, eurooppalaisesta vaaleankeltaiseen kiinalaiseen ja kuparinkarvaiseen uusi-seelantilaiseen. Perille tultua näimme jo noin 10,000 ihmistä olevan täydessä työssä.
Kulta-ala oli korkeiden vuorien ympäröimä pitkä laakso, jonka viertemillä kullankaivajain asunnot ja teltit olivat sijoitetut. Mekin koittelimme niin pian kuin mahdollista sijoittaa itseämme tälle rinteelle; mutta ensin kuitenki hankimme 10 talarin maksua vastaan, jokaiselle välttämättömän, luvan maata kaivaa, joka lupa sitte kestää koko vuoden. Siten saimme laillisen oikeuden kullanetsimiseen kahdentoista neliöjalan suoranaisella maapalalla.
Paalutettua maa-osamme, rakensimme teltin ja kalvoimme sen ympärille syvät haudat. Sitte vasta alkoi kullankaivaminen. Tultua kahden jalan syvyydelle kohtasi meitä liuskakiventapainen maakerros, jonka seassa kulta oli hienoissa liuskoissa ja jyvissä. Tämä liuskakivikerros tarkoin raavittiin ja pestiin pelti-astioissa, joten kaikki keveämmät osat huuhdottiin pois ja raskas kulta putosi pohjalle.
Käytännössä on kolme erilaista kullankaivu-keinoa. Ensimäistä keinoa käytetään silloin, kun kulta on ylimäisessä maakerroksessa ja siten itsekurikin saatavana. Se aika, jolloin, niinkuin Kaliforniassa, saatiin kultaa joen hiekasta, tahi, niinkuin Austraaliassa, löydettiin maan pinnalta, on aikoja sitte mennyt. Yleisesti kaivetaan nyt 20 jalan syvyisiä kuoppia ja tämä kullansaanti-keino onkin helpoin.
Toinen menettelö on niinkutsuttu syvään-kaivaminen. Tämä vaatii täydellisiä vuorimiehen-taitoja, hirsillä salvettuja kaivu-aukkoja ja kaivannosta vettä nostavia pumppukoneita.
Kolmatta kullansaanti-keinoa käytetään silloin, kuin kulta on painunut ukonkiveen. Silloin sitä täydellisesti ei voi irroittaa koneellisella tavalla, vaan eroitetaan se, kiven särettyä, elohopean avulla. Tätä menettelöä sanotaan "amalgamation'iksi".