"Vai niin! Mikäs sen valistuneen ukon nimi oli?"
”Hänen nimensä oli Elijas Pimeno."
"Vai niin! Nomen et omen!"
"Kuuleppas! Ole niin hyvä äläkä puhu portukaalia! Se ei sovi sinun suuhusi. Kuinka sinä saatat puhutella sankaria tieteitten maailmassa valistuneeksi ukoksi? Hän oli valaistu mies, samoinkuin sanotaan että se ja sekin on valaistu kuvilla, valaistu selityksillä y.m. mitä jokainen kirjapainon oppilas tietää. Mutta sinähän olet vedenpaisumuksen aikuisella kannalla eikä mikään minne-laulaja ole sinun kätkyesi ääressä laulanut:
"Gaudeamus igitur."
["Siis riemuitkaamme nyt" vanha latinalainen ylioppilaslaulu.]
Tällöin rupesi Reitto täyttä kurkkua nauramaan, ja niin myös Helmiaho.
"Mitä naurettavaa siinä on?" sanoi Rankko. "Ette suinkaan luule, että minne-laulajat olivat kuokkavieraita. Suomalaisten ristiretkillä? Kun silloin Gottfiiti Öljymäkiläinen hyökkäsi Jerusalemiin, sanoi Parmemie: Akan minun saada täytyy vaikka se olisi kahleilla kytketty taivaaseen, johon he vastasivat: Älä hulluttele äijä, kaartti kaatuu, mutta ei antaudu! Ja semmoisille sankareille te nauratte! Eikö teillä ole älyä tajuamaan maailman ja sotahistorian merkillisiä henkilöitä?
"Emme me naura minne- laulajille, vaan sinun gaudeaamuksellesi!"
"Kiitoksia paljon! Siitä saatte lakata! Mutta sinun entymoloogiset muistutuksesi veivät meidät syrjään aaveista —"