"Sitähän juuri ei kukaan ihminen käsitä"
"Ja miten hän käyttäytyy voidaksensa olla ketään tapaamatta?"
"Hm! Te kyselette todellakin minulta liikoja, herrani. Hänet on nähty, mutta vaan etäältä. Silloin hän kiitää eteenpäin kuin tuulispää ja usein rätisee säkeniä sekä hänen edessään että takanansa. Muuan tuttuni näki hänet eräänä yönä. Hän sanoo voivansa vannoa, että ratsastajan päässä, hartioissa, kyynäspäissä ja pyssynpiipussa oli pieniä liekkiä, olipa niitä vielä hevosen kuonossa, korvissa ja hännässäkin."
"Tuo on pelkkää hullutusta."
"Kyllä se siltä kuuluu; mutta tuo tuttavani on totuutta rakastava mies, enkä voi uskoa hänen valhettelevan tai omiansa puhuvan."
Kun tämä asia tuli puheeksi, puuttui Ontuva Rankko puheeseen. Puhuttiin englantia, ja silloin Rankkokin puhui järkevästi ja luonnollisesti. Ainoastaan silloin kun puhe kävi saksaksi, alkoivat nuo kirjavat houreet hänen päässään liikkua.
"Siinä nyt ollaan", huusi hän. "Ei kukaan tahdo uskoa yliluonnollisen olemassa oloa. Minä en usko Ljaano estakaadon hengen olevan ihmisen, vaan hän on joku kummituksen kaltainen olento, jäännös Kreikan raivottarista, joka on vetääntynyt autiolle aavikolle, ikäänkuin vanha soturi joka pakenee saunakamariinsa. Uskon aivan mielelläni kummituksen purskuvan tulta ja säkeniä. Me kuolevaiset puhallamme tupakinsavua suustamme, miksei siis henki voisi syöksyä tulta?
"Mutta voiko henki ampua pyssyllä" kysyi upseeri, katsoen Ontuvaa
Rankkoa halveksivasti.
”Miksi ei? Olen eräässä markkinakojussa nähnyt kanan laukaisevan pientä kanuunaa, jänis teki samoin. Minkä kana tai jänis osaa tehdä, täytyy kai hengelle olla helppo tehtävä.”
"Te käytätte sangen merkillisiä todisteita, herrani! Todellakin ette siinä osoita suurtakaan viisautta tahi älyä."