"Mikä se sitten oli?"
"Minotaurus, tietysti."
"Vai niin, Pukefalos minä sen muistelen olleen."
"Eipä, nyt iskit kiveen, kimon nimi oli Minotaurus. Se oli sama kimo, jolla Kustaa Aatolffi ratsasti Pariisin tappelussa, jossa hän kaatui."
"Mutta Rankko! Lytsenissähän tuo tapahtui."
"Ah, juttuja! Jollette minua usko, kysy Vanhalta Kovakouralta. Hän on tieteissä ja taiteissa kuin kotonaan ja hän päättäköön, kumpi meistä on oikeassa.
"Nyt jätämme noin tieteelliset asiat", vastasi tämä hymyillen. "Meillä on niin paljon muuta ajateltavaa."
Tällä tavoin johtui puhe vakaville aloille. Vanha Kovakoura kyseli tarkasti kaikkia viime tapahtumista, ja varsinkin näytti hän kiinnittävän huomiotaan Veri-Repoon. Hän kyseli myös "timanttipojista", joita Silmänkääntäjä-Reitto odotteli. Sitte puhuttiin laveasti aavikosta; jokainen tiesi kertoa siitä jotakin kauheata, itse kokemaansa, ja näin olisi keskustelu venynyt yhä pitemmälle jolleivät Veijo ynnä Helmiahon neekeri olisi tulleet sitä keskeyttämään. Viimemainittu nim. kysyi isännältään:
"Mihin Massa Helmiaho asettamas kaikki monet hevoset kun tulevat."
"Mitkä hevoset?" kysyi isäntä.