"En luullut hänen siitä niin pahastuvan. Meidän täytyy hyvitellä häntä jollakin erityisellä kohteliaisuudella. Onhan hän hyvä mies ja hänen opinhoureensa huvittavat, mutta eivät vahingoita."
Hän kertoi veljeksille kaiken minkä hän tiesi Ontuvasta Rankosta ja taivutti heidän mielensä tämän omituisen pikku miehen puoleen. Sitte keskustelivat he taas tornadosta ja Erämaan Hengen ilmestymisestä. Nämät kolme eivät olleet ensinkään sivistymättömiä miehiä, varsinkin osasi Reitto hyvin luonnontiedettä. He olivat varmat siitä, että näkö oli ollut valo-ilmiö, mutta eivät voineet sitä, tieteellisesti selittää.
Näin kului aika ja yö joutui. Kävi niin pimeäksi, ettei voinut nähdä viittä askelta eteensä. Nyt tuli Rankko taas. Hän ei tahtonut tällaisessa paikassa olla yksin tämmöisessä pimeydessä; mutta hänen kiukkunsa ei ollut vielä täydellisesti haihtunut. Hän ei puhunut sanaakaan eikä asettunut toisten viereen, vaan jonkun matkan päähän heistä, mutta kuunteli kuitenkin sangen tarkasti muitten puhetta. He huomasivat hänen liikkeistään että hän oli pystyyn kavahtamaisillaan, kun puhuttiin jotakin semmoista, jota hän luuli paremmin ymmärtävänsä. Nyrpeilemisen halu voitti sen halun, joka halusi loistaa luulotelluilla tiedoilla.
Ilma oli nyt käynyt puhtaaksi, joten voitiin paremmin hengittää. Leppeä lounaistuuli tuntui helteisen päivän perästä sangen virkistävältä. Taivaalla näkyi muutamia tähtiä ja niistä tiesivät maassa makaavat miehet ajan kulun.
Miehet eivät keskustelleet, vaan koettivat nukkua. Ei ollut luultavaa, että heitä mikään vihollinen häiritsisi, eivätkä he vielä voineet odottaa Vanhan Kovakouran palaavan. Valkoihoiset nukkuivatkin todella, mutta komankhi tuijotti avoimin silmin taivaaseen, vaikkei hän ollut edellisenä yönä ollenkaan nukkunut. Hänen kostoa himoitseva henkensä ja ajatuksensa olivat kiintyneet hänen isänsä kuolemaan, tai oikeammin sanoen murhaan.
Näin kuluivat neljännestunnit kulumistaan. Äkkiä heräsivät nukkujat intiaanin kovasta huudosta. He nousivat istumaan.
"Mava tushta — katso tuonne!" sanoi hän, etelään osoittaen.
Pimeydestä huolimatta näkivät he hänen ojennetun kätensä ja katselivat osoitettuun suuntaan. Taivaanrannalla näkyi himmeästi valaistu kohta, joka oli pitkän, kapean ympyrän-lohon muotoinen. Se ei niin ihmeelliseltä näyttänyt, mutta kiinnitti kuitenkin miesten koko huomion.
"Hm!" mutisi Jimi. "Jos tuolla olisi itä, luulisin meidän jo kauvan nukkuneen ja päivän sarastavan."
"Ei", sanoi Timi. "Päivänsarastus on toisen näköistä. Tämän vaalean kohdan rajaviivat ovat liiaksi terävät."