"Tuon, minkä kerrotte, täytyy olla totta, sillä kymmenen silmää on sen nähnyt, mutta minä en voi sitä käsittää enkä selittää. Lieneekö ketään, joka voisi täydellisesti selittää, onko meillä tekemistä valekuvan tahi todellisen olennon kanssa."
"Oo, niitä kyllä on", vastasi Ontuva Rankko, "ja minä olen yksi niistä! Tässä ei saata olla kysymys mistään näköhäiriöstä, sillä me olemme selvästi tuon nähneet. Henki on yliluonnollinen olento, joka voi ilman läpi ratsastaa. Nyt on keskiyön aavehetki, tämä seikka selvittää koko näön ja on selvin todistus siitä, että tuo henki on toisesta maailmasta. En usko, että kukaan rohkenee väittää minua vastaan."
Hän oli erehtynyt, sillä Vanha Kovakoura taputteli häntä olalle ja sanoi ystävällisesti:
"Mitä olisi sille odotettavissa, joka rohkenisi teitä vastustaa, rakas
Rankko?"
"Hm! Riippuu siitä, kuka sen tekisi. Jokaisen muun minä todistuksillani suoraan musertaisin, mutta jos te itse rohkenette tehdä kainon kysymyksen, olen valmis tekemään pienen poikkeuksen ja niin ystävällisesti kuin suinkin antamaan teille pyydetyn selityksen."
"En pyydä teiltä mitään selitystä. Näyn ilmestyminen toisen kerran keskiyöllä ei todista sen yliluonnollista alkuperää, sillä näyttäytyihän se ensi kerralla selvällä päivällä. Jos täydellisesti kerrotte minulle koko tapahtuman, olen varma siitä, että voin sen tyydyttäväisesti selittää.”
"Sitä minä en ymmärrä. Mutta kun juuri te kysytte, tahdon vastata teille, sillä läsnäolioista olette te ainoa joka voitte minua opettaa."
Pikku saksenilainen kertoi oivallisesti ja selvästi tuosta toisesta näystä. Vanha Kovakoura aina toisinaan jotakin lisää kyseli.
Tällä välin aleni valo etelässä yhä syvemmälle ja vaaleni vaalenemistaan. Se näytti ihan hälvenevän. Muutaman minuutin oli se vielä vaaleana hohteena taivaanrannan yläpuolella; mutta sitten se äkkiä taas kirkastui; se ei kuitenkaan noussut entiseen korkeuteensa, vaan kulki säkenöivänä soihtuna länteen. Siellä se pysähtyi ja muodostui uskomattoman nopeasti tulimereksi, valaisten puolet taivaankantta.
"Tuhat tulimmaista!" huudahti Rankko. "Tuossa on sama juttu uudestaan! Tämmöistä aavehetkeä en ole vielä koskaan kokenut. Nämät tulet ovat yliluonnollista alkua, sillä — —"