Vanha Kovakoura, joka nyt oli riisunut häneltä aseet pois, sanoi:
"Olisitte tehneet viisaimmin, jos olisitte totelleet minun käskyäni, herrani. Sen, jonka minä käsken pysähtymään, täytyy pysähtyä. Tahdotteko sanoa kuka te olette? Ja miksi tuommoinen puku? Ette suinkaan sentään todenteolla luule Vanhan Kovakouran pitävän teitä intiaanipäällikkönä? Keneltä olette nuo kauniit kotkansulat ottaneet?"
Mies ei vastannut.
"Ette sittekään tahdo mieltäni noudattaa? Ette näy tuntevan itseänne oikein varmaksi. Tahdon siis katsoa teitä kasvoihin."
Voimallisilla käsivarsillaan nosti hän hänet jaloilleen, kasvot valoa kohti. Sitten kävi hän tukkaan kiinni ja yhdellä nykäyksellä tempasi hän sekä tukan että höyhenkoristuksen hänen päästään.
"No, voi päiviäni!" huudahti Helmiaho. "Tuohan on tuo suuri rakuunaupseeri! Helkkarissa! miksi miehellä on tuommoinen intiaanipuku. Olen iloinen saadessani niin pian teidät nähdä. Olemme löytäneet ja tyhjentäneet pukuvarastonne tuolla pensaikossa. Olitte sen huonosti kätkeneet; univormunnekin on löydetty. Mitä luulette meidän nyt tekevän teille?"
"Te ette voi minulle mitään tehdä", vastasi mies raivostuneena. "Kuka teistä voi todistaa minun tehneen hänelle mitään pahaa?"
"Vai siihen te luotatte! Vielä ette ole mitään meille suoraan tehneet, mutta teillä oli pahat aikeet ja siitä syystä voisimme me aavikonlakien mukaan teitä vähän kiristellä, mutta me emme ole pyöveleitä ja sentähden päästämme teidät."
"Niin on teidän tekeminenkin, sillä ette voi näyttää toteen minun tehneen pahaa."
"Voisimmepa kyllä, mutta se ei mitään hyödyttäisi. Sentähden me, valko-ihoiset, teidät päästämme. Mutta tuossa seisoo punainen mies, jolla todenmukaisesti on jotakin kanssanne suoritettavaa. Katsokaa häntä!"