"Teillä ei ole muuta meille sanottavaa?"
"Ei sanaakaan."
"Kuulkaa siis tuomionne! Teidän aikeenne menevät myttyyn, sillä me otamme siirtolaiset suojelukseemme. Te valhettelette siis omaksi vahingoksenne. Sanokoon nyt nuori, punainen veljenne, mistä hän tätä miestä syyttää."
"Tämä valko-ihoinen on ampunut minun isäni, päällikön, Tulitähden, kuoliaaksi. Howgh!"
"Minä uskon sinua. Sentähden on murhaaja tästä hetkestä sinun. Tee hänelle mitä tahdot!"
"Hyi häpeä!" huusi vanki. "On sekin urostyö. Olenhan tässä niin lasson kiristämä, ettei tuolla konnalla ole vaikea minua tappaa."
Komankhi kohotti kätensä halveksivalla liikkeellä ja sanoi:
"Komankhi ei ota päänahkaa lahjaksi. Hän tappaa murhaajan, mutta semmoisella tavalla, joka sopii urhoolliselle soturille. Odottakoon veljeni tässä hetken!"
Hän kiirehti pois yön pimeyteen, mutta palasi pian, tuoden vangitun miehen, Isännän, hevosen. Se oli juossut kappaleen matkaa ja sitten pysähtynyt, ja intiaanin tarkka aisti oli sanonut, mistä hän sen löytäisi.
Intiaani laski pois kaikki aseet paitse veistä. Sitte nousi hän hevosen selkään ja sanoi: