Tämä mies oli lyhytvartaloinen ja leveäharteinen; hänellä oli erinomaisen isot, leveät kädet sekä leveät kasvot ja sangen isot, ulkonevat korvat. Jos häntä vaan äkkiä katseli, saattoi pitää häntä neekerinä sillä hänen kasvonsa olivat silmiin asti ruudin savusta mustat, tahi oikeammin sinisenmustat. Hän piti hattuansa tavallisesti syvälle otsaan painettuna, mutta kun hän työnsi sen niskaan, saattoi nähdä, että ihonsa oli nenänjuureen asti valkoinen. Varmaankin oli räjähtänyt ruuti polttanut miehen kasvot. Tästä huolimatta ne eivät kuitenkaan olleet kammottavat. Kun häntä tarkemmin katseli, joutui siihen päätökseen, että hän varmaan oli kunnon ihminen.
Sama oli muitten kolmen laita. Jos olisi nähnyt heidät nykyisessä puvussaan istuvan jossakin sivistyneessä seudussa, olisi varmaankin heidän tieltään väistynyt; mutta ken heitä lähemmin katseli, täytyi tuon pelvon kadota.
Näitten neljän hevoset söivät pensaitten välissä kasvavaa runsasta ruohoa. Ne näyttivät rasittuneilta. Satulat ja ohjakset olivat vanhat ja monin paikoin huonosti korjatut.
Hevosten omistajat olivat päässeet ruoalta. Ympäri sirotelluista luista saattoi arvata heidän paistaneen pesukarhun pienen tulen ääressä, joka vielä heikosti hehkui. Keskustellessaan eivät he unohtaneet usein terävästi silmäten tutkia seutua. He olivat nyt juuri "saksien" alueella, joka vaati suurinta tarkkaavaisuutta.
"Nyt on jo aika meidän tehdä päätös", sanoi vanhimmalta näyttävä ameriikkalainen.
"Jos ratsastamme Ljaano estakaadon yli, pääsemme pikemmin perille, mutta silloin saattaa myös käydä niin hullusti, että tämä vanha pesukarhu on viimeinen lihapalanen, jonka me moneen aikaan saamme poskeemme pistää. Mutta jos sitävastoin ratsastamme Pekos-joelle, niin ei meidän tarvitse kärsiä nälkää eikä janoa, mutta silloin teemmekin kierroksen, johon menee viikko. Mitä ajattelet sinä, Tylppä?"
Tylppä, joka istui hänen vieressään, siveli miettivästi partaansa ja vastasi sitten:
"Jos oikein kaikkea punnitsen, ehdotan minä, että ratsastamme aavikon yli ja luulen, että myönnät minun olevan oikeassa."
"Anna meidän kuulla syysi."
"Yksi viikko on pitkä aika, jota en tahdo päästää hukkaan menemään. Pekos-joen luona on meidän peljättävä apakheja, aavikolla taas Ljaano-kotkia. Ne ovat siis sujut. Meidän ei tarvitse kulkea aavikon koko leveyttä. Jos suuntaamme kaakkoon Rio Kontsjoon päin, joudumme sille karavaanitielle, joka vie Fort Masonista Fort Leatoniin, eikä meidän tarvitse peljätä huonoa seuraa, ei nälkää eikä janoa. Tämä on minun mielipiteeni. Mitä siitä sanot, Välttäri?"