"Santakuopan! Oh, älä petä itseäsi, vanha setä! Luuletkos voivasi hypätä sen pohjaan ja sitte heti taas ylös? On se vähän isompi, kuin sinä näyt otaksuvan. Saat ratsastaa ehkä neljä, viisi päivää ennenkuin tuo santakuoppa on takanasi. Ja juuri siinä tapauksessa, että kuljemme aavikon eteläistä osaa, on hyvin luultavaa, että tapaamme intiaaneja."
"Tulkoot! En ole koskaan tehnyt punanahoille mitään pahaa, eikä siis minun tarvitse heitä peljätä. Ja ompa meillä hyvät aseet, jos he ovat meille vihamielisiä. Neljä vahvaa miestä, jotka ovat niin paljon ruutia maistaneet kuin me, tulee kahdenkymmenen, vieläpä useammankin intiaanin kanssa hyvin toimeen."
"Totta kyllä. Mutta mitä ruutiin tulee, olet sinä sentään meitä paljon kokeneempi. Lienee ollut kokonainen ruutitynnyri, joka on sinun nenäsi edessä räjähtänyt."
"Melkeinpä vaan."
"Miten se tapahtui? Sinä et ole vielä sitä meille kertonut. Onko se mikään salaisuus?"
"Ei ole, mutta minulla ei ole syytä iloita siitä, sentähden en siitä puhu. Se oli viedä minulta hengen. Ainakin olivat silmäni vaarassa ja jollei vanhaa ystävääni, Silmänkääntäjä-Reittoa, olisi ollut, olisin nyt sokea tahi kuollut."
"Mitäs sanot? Tunnetko Reiton? Olen usein ja paljon kuullut siitä miehestä puhuttavan."
"Olimme hyvät toverit ja teimme yhdessä monet temput, jotka olisivat muita kauhistuttaneet. Jos kerran vielä saisin hänet nähdä! Mutta kadonnut hän näyttää olevan. Minä ihmettelen millä aavikolla hänen luunsa vaalenevat! Minun on häntä paljosta kiittäminen siitä asti kun hän teki Voro-Revon aikeet tyhjäksi."
"Voro-Revon?" kysyi Viinanen hämmästyneenä. "Oletkos sinäkin tuota kuuluisata rosvoa tapaellut?"
"Valitettavasti tein hänen kanssaan läheisempää tuttavuutta kuin minulle mieluista oli. Miehen nimi oli Heikki Repo, niin hän kumminkin itsensä nimitti. En tiedä, oliko tämä hänen oikea nimensä, sillä hän on luultavasti käyttänyt eri nimiä. Missä hän sukelsi esiin, siinä ei kukaan ollut varma hevosestaan, majavannahkavällyistään tahi muusta omaisuudestaan, eikä kukaan voinut häntä estää, sillä hän menetteli aina verrattoman viekkaasti. Hän katosi aina yhtä nopeasti, kuin hän oli tullutkin. Jos hänet joskus tapaisin, niin kyllä minä hänen muistaisin! Kuulan hän ainakin saisi, sillä minä — — — mutta kuulkaa!"