"Me emme ainoastaan tule lähelle, vaan me aiomme kulkea sen yli. Me olemme ylipaimenia eräällä maatilalla San Diegon lähellä ja olemme isännältä saaneet toimeksemme koota veroja tuolla New Brownrokissa. Vaarallinen toimi, eikö totta? Sentähden on meitä kaksi."
"Vaaralliseksi käy se vasta palatessanne, kun teillä on rahat muassanne. Muitten rahojen kuljettaminen Ljaano estakaadon yli on aina arveluttavaa. Rahat, jotka me kokosimme Kaliforniassa ja nyt mukanamme kuljetamme, ovat meidän omamme. Emme siis ole kenellekään niistä vastuunalaiset, emmekä myös niin pahassa pulassa kuin te. Täytyy kuitenkin ihmetellä teidän rohkeuttanne. Meitä on neljä miestä, ja olemme kuitenkin neuvotelleet eikö olisi viisaampaa mennä toista tietä. Te uskallatte kulkea aavikkojen yli ja teitä on vaan kaksi. Se on rohkeata!"
"Eipä niinkään, herrani", vastasi Kaarlo. "Tunnetteko Ljaano estakaadon hyvin?"
"Ei kukaan meistä ole sitä nähnyt."
"Se on toista. Se joka ei sitä tunne, välttäköön sitä. Me sitä vastoin olemme kumminkin yli kaksikymmentä kertaa sen yli ratsastaneet ja tunnemme siis sen niin hyvin, ettei oikeastaan sovi olla vaarasta puhetta."
"Vai niinkö asiat ovat! Hm! New Brownrokiinko te aiotte! Sehän on melkein meidän tiellämme! Saattaisimme siis kulkea samassa seurassa, jos teillä ei ole mitään sitä vastaan?"
Kun, hän äsken, varomattomasti kyllä, oli maininnut rahoistaan, joita he mukanaan kuljettivat, olivat molemmat mejikkolaiset äkkiä vilkaisseet toisiinsa. Nyt vastasi Kaarlo melkein liian hätäisesti:
"Meillä ei ole ensinkään mitään sitä vastaan. Olette päinvastoin tervetulleita joukkoomme, sillä mitä useampia meitä on, sitä paremmassa turvassa olemme."
"No hyvä, herrat! Me ratsastamme mukaan eikä teidän tarvitse katua kohdanneenne meitä. Mutta mitä olette päättäneet tämän päivän matkasta?"
"Olemme aikoneet alas Pekos-joelle, ehkäpä Juavh-Kain suulle."