"Minua? Mitenkä niin?"
"Nähkääs, Veri-Repo kertoi teidän olleen metsäherrana."
"Aivan oikein."
"Olemme siis virkaveljiä, sillä minäkin olen ollut metsätieteen oppilas."
"Vai niin. Missä sitten, rakas ystävä?"
"Saksassa, itse Saksenissa."
"Todellako? Saksenissa! Olettehan siis saksalainen? Miksi puhutte englantia? Käyttäkää kaunista äidinkieltänne!"
Tämän Helmiaho lausui ja Ontuva Rankko tokasi heti:
"Suurimmalla mielihyvällä, herra metsäherra. Kun myötäsyntyinen äidinkieleni on kysymyksessä, en ollenkaan vastaan vänkää, vaan suostun heti. Saatte puhtaista ja selvistä lauseistani kuulla minun oleskelleen siinä osassa syntymämaata, jossa, niinkuin tunnettu, puhutaan sujuvinta ja sointuvinta kieltä, nim. Moritsburgissa, Dresdenin kaupungin lähellä, te tiedätte, jonka linnassa on Aukusti Väkevän valokuva, sekä kuuluisat lammikot. Tervehdin teitä siis jalon metsätieteen nimessä, toivoen teidän heti huomaavan, että olette tekemisissä etevän, ingenium magnum miksture Klementiuksen kanssa."
Kummallista! Kun Rankko puhui englantia, oli hän sangen järkevä ja kuin mies; mutta niin pian kun hän alkoi saksaa puhumaan, heräsivät suuruuden ajatukset hänessä.