"Valehtelia-sananko? En peruuta"
"Mutta osaatteko sen todistaa?"
"Osaan. En koskaan väitä semmoista, jota en voi todistaa. Tilanhaltia ei lähetä molempia ylipaimeniaan yhtaikaa aavikolle; siitä saatte olla varma. Hän tarvitsee aina yhden tilallaan. Jos toisen todella tulee koota veroja, lähettää hän tämän kanssa yhden tai useamman paimenen. Sitäpaitsi olemme juuri oleskelleet kaksi kokonaista kuukautta San Diegon ja Albukerken välisillä tienoilla. Olemme käyneet jokaisella maatilalla mutta emme San Diegon ja Kobledon välillä ole tavanneet ainoatakaan Kuhila nimistä maatilaa, eikä Montano nimistä tilanhaltiaa."
"Silloin olette ratsastaneet maatilamme ohi sitä huomaamatta", selitti
Eemili.
"Sitä en usko. Ja jos niin olisi tapahtunutkin, olisin kumminkin kuullut puhuttavan siitä ja isännästänne. Pistäkää veitsenne vöihin ja istukaa taas levollisesti. Minä en huoli uhkauksista. Minä en aja teitä leiristä pois, koska olette tulleet senkaltaisten ihmisten seurassa, jotka pidän kunniallisina miehinä. Käytöksenne mukaan teitä kohdellaan, Ljaano estakaadon rajalla ei voi olla tarpeeksi varovainen, ja onhan kaikille tunnettu, että on peljättävä valkoihoisia paljon enemmän kuin punanahkoja."
"Pidättekö ehkä meitä Ljaano-kotkina?"
"Siihen kysymykseen vastaan sitten kun eroamme; silloin olen oppinut tuntemaan teidät, nyt sitävastoin ei minulla ole mitään tukea väitteilleni. Jos todellakin olette rehellisiä ihmisiä, jonka sydämmestäni soisin, eroamme ihan varmaan ystävinä."
Mejikkolaiset katselivat toisiaan kysyväisesti. Edistääkseen salaisia aikeitaan, huomasivat he olevan parasta käyttäytyä sovinnollisesti. Sentähden sanoi Kaarlo:
"Teidän viimeiset sananne hyvittävät edelliset. Koska olemme rehellisiä miehiä, saatamme rauhoittua siitä tiedosta, että hyvin pian tulette huomaamaan tuominneenne meitä väärin."
Hän istui ja veljensä teki samoin. Baumann lähetti poikansa, paljon puhutun 'Karhunampujan pojan' kaktusryhmälle, tuomaan tämän kasvin hedelmiä jälkiruuaksi.