"Tornado on kulkenut aavikon yli. Vinnetuu näki sen mustan ruumiin pohjoisessa. Onnettomat ne, jotka ovat sen tavanneet! Heidät on kuolema niellyt."
"Tornado, hirmumyrskykö?" kysyi Karhunampuja. "Onko punainen veljeni tarkoin sen kulkua seurannut?"
"Vinnetuu huomaa pienen kovakuoriaisen kulun, kuinka hän silloin unohtaisi pitää hirmumyrskyä silmällä!"
"Mihin suuntaan se kulki?"
"Tästä suoraan itään kohosi tasanko ilmaan, jotta pimeni kuin keskiyöllä. Aurinko syleili pimeyttä veripunaisilla säteillä. Yö eteni äkkiä koilliseen, jossa Vinnetuu näki sen katoavan."
"Tornado kulki siis etelästä pohjoiseen?"
"Veljeni puhuu totta."
"Jumala meitä armahtakoon! Eihän se vaan liene kohdannut ystäviämme?"
"Vinnetuun aavistukset ovat mustat kuin myrskyn kasvot. Ystävämme ovat viisaat ja kokeneet. Vanha Kovakoura tietää jokaisen tuulenpuuskan merkityksen; mutta tornado tulee äkkiä, ilman varoittavaa merkkiä. Ei ole sitä hevosta, joka sen edeltä pääsisi. Vanha Kovakoura on juuri tänään ehtinyt aavikon yli, ja hänen hevosensa kaviot ovat astuneet hiekkaa juuri niissä seuduin, joita kohti myrskyn kotka liiteli. Ehkä makaa hän tovereineen hiekkaan haudattuna."
"Se olisi hirmuista. Meidän täytyy lähteä. Meidän täytyy heti sinne joutua. Satulaan!"