Vinnetuu teki kädellään ehkäisevän liikkeen: "Veljeni ei pidä hätäilemän", sanoi hän. "Jos Vanha Kovakoura on ollut myrskyn tiellä, on hän kuollut, ja apumme tulee liian myöhään. Mutta jos hän oli tämän tien sivussa, on hän vahingoittumaton, vaikka eksymisen vaarassa, sillä myrsky muuttaa niin Ljaano erämaan muodon, että se käy ihan toisennäköiseksi. Meidän tulee ratsastaa hänen jälkeensä, mutta ei tänä yönä, sillä meillekin näyttää tasanko toisellaiselta ja ainoastaan päivänvalon tulee olla oppaamme. Sen, joka tahtoo eksyneen löytää, tulee varoa, ettei itse eksy. Istukoon sentähden veljeni tulen ääreen. Aamun ensi säteet tulevat näkemään lähtömme."
Hän oikasihe maahan tulen ääreen ja toiset tekivät samoin, vetäytyen ehdottomasti vähän matkaa hänen luotaan, näin osoittaen kunnioitustaan kuuluisaa päällikköä kohtaan. Samasta syystä he myös hetken pysyivät äänettöminä. Lopulta ei Ben Uusikuu kuitenkaan voinut hillitä uteliaisuuttaan, vaan saadakseen kuulla jotakin apakhi-päällikön odottamasta seurasta, kääntyi hän Baumannin luokse sanoen:
"Niinkuin kuulin, odotatte itse Vanhaa Kovakouraa tänne tulevaksi, herrani?"
"Kyllä niin, mutta hän ei tule yksin. Muutamia muita tulee hänen kanssaan."
"Ketkä sitten?"
"Paksu Paavo ja Pitkä Pekka, joitten nimet te ehkä jo olette kuulleet."
"Tietysti olen kuullut muitten kertovan noista molemmista kuuluisista lännen miehistä. Nämätkö kaksi vaan tulevat Vanhan Kovakouran kanssa?"
"Tulee vielä kaksi muutakin, joita ehkä myös tunnette, koska olette kuulleet kerrottavan Vanhan Kovakouran retkestä Kansallispuistoon; nämät kaksi ovat Ontuva Rankko ja neekeri Veijo. Te tiedätte kuinka paljosta meidän on kiittäminen Vinnetuuta tuon vaikean retken aikana Yellowstone-joelle. Sen päätyttyä erosi hän meistä etsiäksensä heimoaan, mutta pyysi meitä vast'edes kaikin tulemaan apakhien luokse. Minä noudatin poikineeni tätä kehotusta aikaisemmin kuin muut, koska minulla tuolla Sierra Verden luona oli vähän toimitettavaa. Vanha Kovakoura tulee jälestä muitten kanssa ja, niinkuin kuulette, tiedämme hyvin hänen matkansa sekä ajan että suunnan. Luultavasti ovat muutkin käyttäneet tilaisuutta, saadakseen tämän kuuluisan metsästäjän johdossa ratsastaa Ljaano estakaadon yli. Ehkä heitä on suuri seurue, ja se rauhoittaa minut. Mitä enemmän heitä on, sitä pikemmin ja helpommin voi toinen auttaa toista tornadon tuottamassa vaarassa."
"Voi, mikä vahinko, että meidän kuuden jo huomisaamuna täytyy jatkaa matkaamme! Olisin niin mielelläni tahtonut nähdä ja tutustua teidän ystäviinne."
"Se ei oikein ole mahdollista, kun aiotte Austiniin. Sitäpaitse mekin jo huomisaamuna varhain lähdemme. Mutta sanokaa minulle, herrani, kuinka olette saaneet kasvonne mustiksi ja niistä seuraavan nimen?"