"Mitä minuun tulee, saatoin pysyä rauhallisena. Olin pian älynnyt mikä hän oli miehiään. Itse asiassa hän oli pelkuriraukka. Hän osasi kyllä varastaa ja pettää, mutta veren vuodattamiseen häneltä puuttui rohkeutta. Timpa Forkin luona me leiriydyimme. Oli helteinen päivä, mutta rivakka tuuli virvoitti meitä. Minä olen intohimoinen tupakoitsia ja olin täyttänyt piippuni, lyhyen suuripesäisen piipun johon mahtui neljännes tupakkakukkarollista. Olin valinnut näin suuren pesän, ettei aina tarvitsisi sitä täyttää. Olin juuri sytyttämässä, kun mies sanoi kuulleensa kalkkunan pensastossa. Laskin heti piipun pois ja lähdin sieltä, voidakseni ehkä ampua linnun. Mutta en löytänyt siitä jälkeäkään, mutta näin sen sijasta pussirotan, jonka ammuin. Kun palasin, oli jo runsas puoli tunti kulunut. Mies rupesi heti teurastamaan ja nylkemään eläintä; mutta minä otin piippuni ja yritin sytyttää tupakan. Se ei tahtonut tuulen vuoksi onnistua. Sentähden laskeuduin suulleni, vedin hatun tuulta vastaan ja iskin tulta taulasta. Nyt se onnistui. Painoin taulan tupakkaa vastaan, vedin muutaman siemauksen ja — — sähisi, sitten kuului paukaus ja tulta löi kasvoihini ja pääni ympärille. Samassa kävi mies niskaani kiinni ja painoi pääni alas, sekä kopeloi toisella kädellään liivintaskuani Olin niin peljästyksissäni, että hänen onnistui saada lompakkoni. Mutta minä sain hänen kädestään kiinni ja pidin siitä lujasti. Olin häntä voimallisempi, mutta silmäni olivat sokaistut. Hän piti lompakon, minäkin iskin siihen kiinni; hän tempasi ja veti, kunnes se halkesi, sillä se oli auennut; toinen puolisko joutui minun käteeni, toinen hänen. Silloin hyppäsin pystyyn ja vedin puukkoni esille. Onneksi olin heti sulkenut silmäni, kun liekki löi silmiini, muuten olisin tullut sokeaksi. Silmäluomet olivat kuitenkin haavoittuneet, joten vaan vähän saatoin niitä avata, mutta saatoin kuitenkin nähdä miehen. Hyökkäsin hänen päällensä, veitsi kädessä. Siitä hänkin sai rohkeutta temmata kiväärinsä maasta ja tähdätä minuun. Pistävä kipu ummisti silmäni; minä olin hukassa; pyssy laukesi; mutta ei se minuun osunut. Pyyhin silmäni, avasin ne suurella vaivalla — enkä enää miestä nähnyt; mutta joen toisella puolen kuulin jonkun huutavan: 'pysähdy, murhaaja!' Sitten kuulin poiskiitävän hevosen kavionkapseen. Konna oli kiirehtinyt hevonsa luo ja lähtenyt pois, vieden mukaansa lompakon puolen, jossa oli noin puolet rahoistani."
"Merkillistä", sanoi Baumann. "Joku häntä siis häiritsi?"
Niin kyllä. Eräs tunnettu lännen mies, Silmänkääntäjä-Reitto, oli ollut läheisyydessä, ja kuullut laukauksen, kun minä ammuin pussirotan. Hän oli joen toisella puolella mennyt siihen suuntaan, josta laukaus kuului, ja nähnyt meidät juuri silloin, kun tuo konna minua tähtäsi. Reitto ampui ja osui häntä käsivarteen, joten hän päästi pyssyn ja riensi hevosensa luo, kiitääksensä sieltä pois. Nyt nouti Silmänkääntäjä-Reitto hevosensa ja tuli luokseni. Ei saattanut tulla kysymykseenkään lähteä varkaan jälestä, sillä minä en päässyt minnekään, eikä Reitto voinut jättää minua, sillä kasvojani täytyi yöt, päivät hautoa kylmällä vedellä. Me jäimme Timpa Forkin luo yli viikon ajaksi. Minulla oli kovia tuskia ja olin kadottanut suuren rahasumman, mutta iloitsin kuitenkin siitä, että minulla vielä oli näköni.”
"Millä nimellä mies itseänsä nimitti?"
"Hän sanoi itsensä Velhoksi. Mutta tultuamme Fort Abreyhin ja tarkoin hänestä kerrottuani, sain tietää tämän nimen olevan väärän. Hän ei ollut kukaan muu kuin Voro-Repo."
"Hän oli siis teidän poissaollessanne täyttänyt piipunpesän ruudilla?"
"Niin oli. Ja sitten oli hän peittänyt sen tupakalla, pettääksensä minut. Saadaksensa siihen aikaa, valehteli hän minulle kuulleensa kalkkunan. Hän tiesi, että heti lähtisin sitä etsimään, koska olin parempi metsästäjä kuin hän. Hän oli pitkä, laiha mies, enkä koskaan voi unhottaa kasvojensa piirteitä. Tiedän, että heti tuntisin hänet, jos hänet tapaisin."
KAHDEKSAS LUKU.
"Laulavassa laaksossa."
Molemmat mejikkolaiset olivat jännityksellä kuunnelleet Ben Uusikuun kertomusta. He olivat aina toisinaan muitten huomaamatta, niinkuin luulivat, merkitseväisesti vilkaisseet toisiinsa; mutta olipa eräs, joka piti heitä tarkasti silmällä, ja tämä oli Vinnetuu.