Saattoi luulla hänen, katsovan ihan toiseen suuntaan, mutta hän ei ollut hetkeksikään jättänyt heitä tarkkaamatta. Hän näki heidän silmäyksensä ja terävä-älyisenä miehenä käsitti hän heidän täytyvän olla jossakin suhteessa tuohon yllämainittuun roistoon.
Baumann, karhunampuja piti taas vuorostaan Vinnetuuta tarkasti silmällä. Hän tunsi punaisen ystävänsä, joka niin äkkiä ja odottamatta oli jäänyt hevosen selkään tulen ääreen heidän taaksensa. Baumann saattoi helposti arvata, miten tuo oli tapahtunut. Apakhi oli palannut tarkastusretkeltään ja oli tapansa mukaan jättänyt hevosen vähän kauemmaksi, voidakseen huomaamatta hiipiä esille. Luultavasti oli hän jostakin seikasta huomannut vieraita tulleen, ja oli nyt tullut katselemaan heitä salaa, ennenkun hän itse näyttäytyi heille. Katseltuaan heitä tarpeeksi, muodosti hän itsellen mielipiteen heidän luonteestaan ja, oli taas äänettömästi poistunut, palatakseen ratsunsa selässä ja ollakseen heistä mitään tietävinään. Heidän kaikin mennessään toiselle puolen katselemaan tulenliekkejä, olivat he aikaansaaneet semmoisen melun, etteivät kuulleet hevosen askeleita, kun Vinnetuu tuli vastaiselta sivulta leiripaikalle.
Nyt istui hän tuossa näennäisesti piittaamattomana katsellen lammikon välkkyvää pintaa; mutta Baumann näki selvästi, että hän toisinaan tuuheitten silmäkulmien alta loi läpitunkevan katseen mejikkolaisiin. Apakhi epäili heitä; se oli varmaa.
Karhunampujan pojan piti tuoda kaktusviikunoita, mutta hämmästyen ihmeellisiä liekkejä, jätti hän ne tuomatta. Tämä oli mejikkolaisille mieleen. He koettivat saada puhua muutaman sanan salaisesti keskenään, ja tämä oli vaan mahdollista, jos he poistuisivat tulen luota. Sentähden nousi Eemili Korteijo ja sanoi:
"Me halusimme enemmän hedelmiä, mutta emme saaneet. Tuletkos mukaan
Kaarlo, niin mennään katsomaan löydämmekö vielä."
"Mielelläni", vastasi tämä, äkkiä nousten. "Tule!"
Baumann tahtoi estellä. Hän arvasi näitten molempien vaan aikovan salaa keskenään neuvotella, ja sen hän tahtoi estää. Hänellä oli jo sana huulilla, mutta silloin näki hän apakhin tekevän kädellään kieltävän liikkeen.
Veljekset poistuivat. He olivat tuskin kadonneet pensaikkoon, kun
Vinnetuu kuiskasi:
"Näillä valkoisilla miehillä ei ole rehelliset silmät ja heidän ajatuksensa ovat pahat; mutta Vinnetuu ottaa selvän siitä, mitä he aikovat."
Hän liukui pensaista ulos vastakkaiselle puolelle.