"Niin olisikin. Onneksi meille, että se veteen putosi."
"En tahdo väitellä kanssanne, mutta onko Vanha Kovakoura myös selittänyt teille äsken kuulemamme säveleet?"
"Tästä laaksosta emme puhuneet, mutta muistelen hänen puhuneen tuosta tunnetusta Sakbu-solasta, joka on tuolla ylhäällä Rattlesnake vuoristossa. Kun tuuli suorassa suunnassa puhaltaa tämän ahtaan, syvän solan läpi, kuuluu pasunan kaltaisia ääniä. Rotkotie on soittokoneena ja tuuli on soittajana."
"Tuo selitys kuuluu tosin jotenkin epäluotettavalta, mutta en siitäkään asiasta tahdo kanssanne väitellä. Uskokaa mitä tahdotte; minä uskon, mitä minua haluttaa."
"Karhunampuja on oikeassa", sanoi Vinnetuu. "On monta laaksoa, joissa tuonkaltaisia säveliä kuuluu ja apakhien päällikkö on myös nähnyt kiviä, jotka suuri henki on taivaasta alas heittänyt. Suuri Manitun on jokaiselle tähdelle määrännyt ratansa, ja jos se sen jättää, täytyy sen rikki murtua. Minä koetan keksiä kiven jäljet vedessä."
Hän oli sanonut tämän erityisen korkealla äänellä. Sitte poistui hän vettä kohti ja katosi pimeään.
Toiset istuivat taas ja odottivat häntä. Ei puhunut kukaan sanaakaan.
Ainoastaan Martti kuiskasi isälleen:
"Mikä Vinnetuulle tuli? Hän puhui niin kummallisen korkealla äänellä, ikäänkuin tahtoisi hän, että joku ulkopuolella kuulisi hänen sanansa. Kiven etsiminen oli ilmeisesti vaan joku tekosyy."
"Tietysti. Lyön vetoa, että joku vakoilia on meitä kuunnellut. Apakhi on luultavasti havainnut hänet ja on hiipinyt ottamaan hänet kiinni. Saammepa nähdä."
Heidän ei tarvinnut kauvan odottaa. Jo muutaman minuutin oli pensaissa kuulunut töminää, ikäänkuin murtaisi joku eläin niitten läpi; sitte seurasi lyhyt, tuskallinen huudahdus ja nyt kuului Vinnetuun ääni: