"Tämä ei enään käy päinsä", lausui hän tälle. "Me ihmiset emme toissa päivästä asti ole saaneet tippaakaan vettä, kun meidän täytyi säästää viime jäännöksen eläimillemme. Ja tämäkin loppui jo tänä aamuna, kun molemmat viimeiset astiat selittämättömällä tavalla olivat tyhjiin juosseet."
"Se oli kuumuuden syy", selitti Taivola. "Tynnyrinvanteet eivät ole tiiviit, kun ne ovat kuumuudesta ravistuneet."
"Asian laita ei ole niin. Niin kauvan kuin astiassa on vettä, ei se ravistu. Joku on nävertänyt niihin reiän, niin että vesi on yöllä huomaamatta juossut pois. Meidän joukossa on joku, joka tahtoo saattaa meidät turmioon."
"Mahdotonta! Joka salaa päästää veden poisjuoksemaan, täytyyhän sen itsekin janoon nääntyä.
"Sen olen kyllä itselleni sanonut, mutta kuitenkin on asia niin. En ole tästä puhunut sanaakaan toisille, etteivät he vielä enemmän hätääntyisi. Vielä olen salaa pitänyt jokaista tarkasti silmällä, mutta en ole nähnyt mitään semmoista, josta voisin ketään syyttää Eläimet kuolevat janoon; ne jaksavat tuskin eteenpäin, naiset valittavat ja lapset itkevät vedenpuutetta — mutta kaikki turhaan! Ei löydy tippaakaan enää jäljellä. Katsokaa taivasta kohti! Tuolla liitelevät korppikotkat, ikäänkuin tietäisivät meidän pian joutuvan heidän saaliikseen. Oletteko sitäpaitsi varma siitä, että olemme oikealla tiellä?"
Taivolahan itse juuri oli yöllä nävertänyt reiän molempiin vesiastioihin. Silloin oli hän itse juonut ja juottanut hevosensakin. Sitten hän oli täyttänyt ison läkkisen kotelon, joka nyt, vuotaan hyvin käärittynä oli hänen satulansa taakse kiinnitettynä, jotta hän tänäänkin, pimeän tultua, voisi salaisesti virvoittaa itsensä ja hevosensa.
"Olen ihan varma", sanoi hän, viitaten tolppiin, jotka seisoivat sannassa, yhtä kaukana toisistaan. "Tuossahan näette oppaamme, joihin levollisesti saamme luottaa."
"Levollisesti? Olemmehan kaikin kuulleet puhuttavan siitä, että Ljaano-kotkat toisinaan kiskovat tolpat maasta ja asettavat ne ihan toiseen suuntaan, johtamaan matkustajaa turmioon."
"Niin, semmoista tapahtui ennen maailmassa, mutta ei nyt enään, kun noitten roistojen toimi on lopetettu. Muuten tunnen minä tämän seudun sangen hyvin, ja tiedän, että tämä on oikea tie."
"Sanoittehan aamulla, että olemme aavikon hedelmättömimmällä alalla. Mistä syystä ovat viitat juuri tänne asetetut? Tulisimmehan jollekin toiselle suunnalle noitten suurten kaktusvainioitten luo, joitten hedelmät sisältävät niin paljon kosteutta, että niillä voisimme virvoittaa itsemme ja eläimemme."