"Niin, tietysti! Tiedätkö sinä siitä mitään?"
"En."
"Sitten minä selitän sinulle."
"Sodankäynti on sotimiseen samassa suhteessa kuin mittausoppi on laskuoppiin, nim. säde + säde — X = neliö kolmion nelikulmasta, jossa on kaksi kaarta neljännen luokan nurkassa. Ymmärrätkös sitä?"
"En vähintäkään", vastasi Veri-Repo totuudenmukaisesti.
"Sen juuri uskonkin, sillä semmoisiin älykkäisiin mietelmiin tarvitaan synnynnäistä käsityskykyä ja sitä paitsi sielunvoimien ahkeraa harjoitusta. Se, jolla ei ole näitä kumpaakaan, se ei käsitä semmoisia asioita. Sinä sen ainakin tunnustat. Mutta virkaveljeni tässä ei käsitä sitä, vaan päällepäätteeksi nauraa minulle. Mitä minun tulee hänestä ajatella? Hän ei minua tunne. Minä olen syntynyt, niinkuin kreikkalainen sananlasku sanoo: inter sacrum et saxum stat — Saksenin pyhässä valtiossa — enkä ole tottunut siihen että minulle nauretaan Ajatteles tätä asiaa ja — —"
"Sen tahdon tehdä", keskeytti hänet Veri-Repo, "mutta nyt ei minulla ole aikaa. Nyt minun vaan täytyy ajatella noita ihmisraukkoja, jotka on murhattu Ljaano estakaadolla."
Hän oli luultavasti paksulta Paavolta kuullut tarpeeksi Rankosta, tietääkseen miten kohdella häntä. Sentähden hän ei häntä vastustellut, vaan johti puhetta semmoiselle alalle, jonka hän tiesi herättävän Rankon huomiota ja lopettavan hänen nuhdesaarnansa. Hän saavuttikin tarkoituksensa, sillä Rankko unohti heti suuttumuksensa ja kysyi:
"Onko ihmisiä murhattu Ljaano estakaadolla? Koska?"
"Sitä ei tiedetä. He lähtivät täältä kahdeksan päivää sitten, eivätkä vielä ole tulleet aavikon poikki. Siitä päättäen ovat he hukassa."