"Ehkeivät sentään ole. He ovat ehkä ratsastaneet toiseen suuntaan kuin sinne, mihin ensiksi aikoivat."
"Sitä juuri pelkään. Tästä pääsee vain yhdelle suunnalle aavikon yli. Se on yhtä vaarallinen kuin esim. Saharan tai Gobin erämaa. Ljaano estakaadolla ei ole ainoatakaan lähdettä, ei kosteikkoa, ei kameeleja, jotka päiväkausia jaksavat janoa kärsiä. Tästä syystä on tämä erämaa niin peljättävä, vaikka se on pienempi kuin tuo suuri Afrikan tai Aasian erämaa. Täällä ei ole mitään raivattua tietä. Siksi on tolpilla viitoitettu se tie, joka on ainoa mahdollinen kulkea ja siitä on erämaa saanut nimensä Ljaano estakaado, viitotettu aavikko. Se joka joutuu viittojen ulkopuolelle, on hukassa, hänen täytyy nääntyä ja kuolla. Kuumuus ja jano turmelevat hänen aivonsa, hän kadottaa ajatuskykynsä ja ratsastaa ympyrässä kunnes hevosensa kaatuu."
"Sentähden hänen ei pidä poiketa viitotetusta tiestä, tarkoitat kai?'' kysyi Helmiaho, joka huomasi Rankon ravistavan päätään.
"Niin, sitä minä tarkoitan", vastasi Veri-Repo.
"Sitä varovaisuutta kukin noudattaa. Hyvin harva tuntee Ljaano estakaadon niin hyvin, että hän osaisi tien viittojen avutta. Mutta ovatko nyt pahat ihmiset näitä muutelleet."
"Sehän olisi pirullista."
"Niinhän se olisi; mutta kuitenkin semmoista tapahtuu. Löytyy pahantekiöitä, jotka kiskovat viittatolpat maasta ja asettavat ne väärään suuntaan. Joka näitä sitten seuraa, on hukassa. Viitat loppuvat äkkiä, hän on joutunut turmioon, eikä enää löydä tietä."
"Mutta sopiipa hänen ratsastaa tolppien mukaan takaisin."
"Se on myöhäistä, sillä hän on jo niin kaukana aavikolla, ett'ei hän enään pääse ruohikolle, ennenkuin nääntyy. Ryöväreillä ei ole tapana häntä tappaa; he odottavat kunnes hän on lopussa ja silloin he ryöstävät ruumiin. Niin on usein tapahtunut."
"Mutta eikö semmoisesta voi tehdä loppua?"