Helmiaho oli juuri vastaamaisillaan, kun hänen huomionsa kääntyi mieheen, joka hitaasti lähestyi talon takaa. Hän oli kiireestä kantapäähän mustiin puettu ja kantoi kädessään pientä myttyä. Hän oli hoikka ja pitkä, rinta sisäänpainunut, kasvot laihat ja suipot. Alhaalla niskassa istuva korkea hattu sekä lasisilmät ja tumma puku tekivät hänen papin näköiseksi. — Hiipivin askelin tuli hän esille, kajosi hattuunsa ja lausui:
"Hyvää päivää, herrani. Olenko osannut oikein Herra Rauhantuomarin Juho
Helmiahon luokse?"
Helmiaho loi mieheen silmäyksen, josta näkyi, ett'ei tämä häntä suuresti miellyttänyt ja virkkoi:
"Nimeni on Helmiaho, mutta herra nimen saatte tyynesti jättää pois. En ole rauhantuomari enkä muutenkaan pidä arvonimistä. Todellinen kunnon mies ei suvaitse sumua silmiinsä. Koska minun nimeni tiedätte, uskallan ehkä kysyä teidänkin nimeänne?"
"Miksipä ei, herrani! Nimeni on Topias Taivola ja olen lähetyssaarnaajana 'Viimeisten päivien pyhien' luona."
Tämän hän sanoi pöyhkeällä, tekopyhällä äänellä, josta tilanomistaja ei kuitenkaan välittänyt, sillä hän vastasi olkapäitään kohottamalla:
"Te olette siis mormooni. Se ei suinkaan ole teille mikään puoltolause Te nimitätte itseänne 'Viimeisten päivien pyhiksi'. Se on liian vaateliasta ja uhkamielistä, ja koska minä olen hyvin vaatimaton ihmislapsi, johon teidän omavanhurskautenne ei vähintäkään vaikuta, katson parhaaksi, että heti astelette eteenpäin hurskaissa lähetyssaappaissanne. En kärsi mitään uudestaan kääntäjää täällä uutisasutuksessa."
Tämä oli selvää, jopa loukkaavaakin kieltä. Mutta Taivola pysyi nöyränä, koski taas kohteliaasti hattuunsa ja vastasi:
"Te erehdytte, herrani, jos luulette minun aikovani kääntää tämän siunatun maatalon asukkaita. Minä pyydän vaan tässä levähtää sekä sammuttaa nälkääni ja janoani."
"No, jos ette muuta tahdo, niin saatte kyllä mitä tarvitsette, mutta vaan sillä ehdolla, että maksatte. Teillä on arvatakseni rahaa mukananne?"