"Perhana!" huusi Eemeli. "Siellä he ovat ennen meitä. He ovat sytyttäneet kaktukset tuleen. Takaisin siis!"
He ryntäsivät taas takaisin, sivu Murha-Rotkon, itäiseen suuntaan.
Tuskin kymmenen minuutin päästä näkivät he vasemmalla Vanhan
Kovakouran tulevan joukkoineen vinosti heitä vastaan. He kauhistuivat.
He kannustivat hevosiaan ponnistamaan viimeisiä voimiaan, ohi
päästäksensä, joka myös näytti onnistuvan.
Sitten aikoivat he raivata itselleen tien sivulta, mutta käsittivät pian tämän mahdottomaksi, kun näkivät tänne asetetut kymmenen komankhia, jotka sulkivat heiltä tien.
"Tänään on piru merrassa", huusi Taivola. "Luulenpa tuon Vinnetuunkin olevan muassa. Ainakin kuulin hänen nimensä mainittavan. Meidän on mentävä oikealle, kaktusten sekaan."
"Pääseekö sieltä pois? Eiköhän se vaan ole umpikuja?" kysyi Kaarlo.
"En tiedä. En ole milloinkaan siellä ollut. Mutta muuta neuvoa ei meillä ole."
"Mutta pian vaan, ettei tuli pääse sinne ennen meitä!"
Nyt he ratsastivat juuri sinne, mihin Vanha Kovakoura heidät tahtoi. Ja nyt hänkin kannusti hevostansa. Vasemmalta tulivat nuo kymmenen komankhia, oikealta Timi ja Jimi, jotka nyt olivat tehtävänsä toimittaneet, ja kaikki nelistivät "kotkien" jälestä kaktuskentille, etäistä "Erämaan Hengen" asuntoa kohti.
Kaarlo Korteijo oli ollut oikeassa, varoittaessaan tulesta. Se lähestyi, ensin hitaasti, mutta sitten yhä nopeammin.
Vuosisatoja olivat nuot rutikuivat kaktusjäännökset tuossa maanneet ja aika ajottain oli niistä noussut uusia vesoja. Kaikki oli kuin taulaa. Liekit loimusivat ensin hiljalleen, sitten alkoivat ne rynnätä eteenpäin, hypätä ja nousta pilviin asti. Pian oli koko kenttä tulessa ja räiske kuului kaukaiselta ukkoselta. Kuumuudesta syntyi ilmavirta, joka yhä kiihtyi ja muodostui tuuleksi. Mitä enemmän tuli levisi ja mitä kauvemmaksi se etelään ulettui, sitä enemmän näkyi Vanhan Kovakouran toivo toteutuvan. Taivas kadotti sinisen värinsä, kävi ensin kalpean keltaiseksi, sitten harmaaksi, sitten yhä tummemmaksi ja tummemmaksi; ja todellakin kokoontui nyt raskaita, tummia ainejoukkoja, jotka eivät olleet savua. Kova tuuli kokosi ne paksuiksi pilviksi, jotka vähitellen levisivät yli koko taivaan.