Muulit, joilla nämät miehet ratsastivat, olivat kyllä väsyneen näköiset, mutta muuten ne näyttivät jotenkin hyvinhoidetuilta. Toisin oli ratsastajien laita: he olivat pitkät ja niin erinomaisen laihat, että olisi luullut heidän monta viikkoa nälkää nähneensä. Ett'ei niin kumminkaan ollut, sitä todisti heidän terve hipiänsä ja voimallinen ryhtinsä. Lännen ilmasto on kuivaa, eikä salli mitään liikaa lihaa luissa, mutta sensijaan terästää se jäntereitä ja suo jäsenille tuota kestävyyttä ja joustavuutta, jota paitsi ihmiset siellä pian menehtyisivät.
Nämät miehet olivat erinomaisesti toinen toisensa näköisiä. Ken heidät näki, täytyi ehdottomasti huomata he veljeksiksi, jopa kaksoisiksi. Ainoa eroavaisuus oli arpi, joka toisella miehellä oli vasemmassa poskessa. Muuten oli heillä samallaiset vaatteet ja aseet.
Heillä oli yllään väljät, tummanharmaat villaiset päällysnutut ja samallaiset housut, vahvat paulakengät, leveälieriset majavanhatut ja hartioilta riippui heidän suuret, paksut telttapeitteensä. Heidän nahkavöitään verhosi kalkkarokäärmeennahka ja niissä oli aseita ja muita tamineita, joita aavikonmies tavallisesti tarvitsee. Pyssyjä heillä myös oli, mutia ne eivät tulleet juuri suoraan asekaupasta, vaan näyttivät pikemmin vastaavan väkipyssyn nimeä. Mutta joka tietää, mitä kunnon lännen mies saa tämmöisellä vanhalla aseella aikaan, sille ei suinkaan johdu mieleenkään nyrpistää nenäänsä tuommoiselle aseelle. Lännen mies rakastaa pyssyänsä, mutta hän ei keikaile sillä. Mitä vanhemmaksi se on pitkällisestä käyttämisestä käynyt, sitä enemmän hän sitä kunnioittaa.
Valitettavasti ei näitä molempia ratsastajia saattanut kauniiksi kehua, syystä että heidän kasvojensa enin esille pistävä osa oli tavattomasti kehittynyt. Hyvänen aika noita neniä. Olisi levollisesti saanut vannoa, ett'ei koko maassa löytyisi kahta semmoista hajukonetta näiden lisäksi.
Ne olivat tavattomat ei ainoastaan suuruudelleen, vaan myös muotonsa ja värinsä puolesta. Saadakseen niistä käsityksen, täytyisi saada ne nähdä. Jos ajattelee koivunmahlajaa kuivuneena rypäleen muotoiseksi ja mahdollisimman monivärisen loistavana, saattaa saada jonkunmoisen kuvan näistä nenistä. Ja siihen lisäksi olivat ne hämmästyttävästi toisensa näköiset Veljekset eivät saata olla enemmän toistensa näköiset kuin nämät miehet, jotka jo lienevät monessa myrskyssä olleet, koska he olivat vähintään viidennellä kymmenellä.
Nyt ei kuitenkaan pidä ajatella, että heidän kasvojensa ilme oli vastenmielinen. Ei suinkaan. Kasvot olivat sileäksi ajellut, niin ettei mikään parta peittänyt niitten hyväntahtoista ilmettä. Suupielissä asusti iloisuus ja huolettomuus ja kirkkaissa, terävissä silmissä oli niin ystävällinen ja hyvä katse, että ainoastaan huono ihmistuntia saattoi olettaa niissä olevan jotakin peljättävää.
Seutua, jossa he nyt kulkivat, saattoi sanoa karuksi. Se kasvatti ainoastaan nysäisiä vaivaispensaita.
Siellä täällä näkyi aloe- ja kaktuskasveja. Vettä ei lähiseuduilla löytynyt. Ratsastajien etsivistä katseista päättäen, olivat he ihan oudot näillä paikoin. Toisinaan nousi toinen heistä pystyyn jalustimissa, luodakseen laajemman näköalan, mutta laskeusi taas satulaan, kasvoissaan ilme, josta huomasi ett'ei hän ollut mitään nähnyt.
"Heikkarin huonoa seutua tämä", sanoi arpiposki-ratsastaja. "Kuka tietää, onnistuuko meidän tänään saada raitista juomavettäkään? Mitäs sanot sinä, Timi?"
"Hm!" murisi toinen. "Me lähenemme Ljaano estakaadoa, siellä ei ole muuta odotettavissa. Taikka luuletko sinä, Jimi, että näillä autioilla aavikoilla löytyy viini- tai kirnupiimälähteitä?"