"Vaiti, veikkoseni, muuten tulee minulle vesi suuhun. Mistä täällä edes kirnupiimään pääsisi? ja minä pelkään, että lopuksi saamme tyytyä kaktus-nesteeseen!"
"Emme suinkaan sentään. Vielä emme ole aavikolla. Helmiahon maatila, jonne huomenna pääsemme, kuuluu olevan jonkun veden varrella. Siis ei meidän takanamme vielä ole tuo hedelmällinen maakaistale. Minä toivon, että tuo vanha hopeakaivo, johon tänään pyrimme, on jonkun semmoisen puu- tahi pensassaaren keskellä, joita näinkin autioilla seuduilla sentään löytyy. Ja sinä tiedät, että toivoni harvoin pettää, sillä se liikkuu tavallisesti todellisuuden piirissä!
"On parempi olla siitä puhumatta. Toivomme ei ole tähän asti ollut miksikään hyödyksi."
"Älä sano niin, Jimi. Totta on, ett'emme ole tähän asti voineet viettää tyhjäntoimittajan elämää, mutta meillä on sievä summa taskussamme ja jos onni meitä potkasee tuolla puolen Ljaanoa ja Kuadeluppea, olemme rikkaat miehet."
"Niin, jos! Miljoonan omistajana oleminen on makeinta mielelle. Mutta tällä hetkellä ei meillä ole mitään syötävääkään. Mehän koetimme vaan päästä pikaisesti eteenpäin, emmekä pysähtyneet edes paistia hankkimaan. En pyydä kalkkunaa, mutta tahtoisin hyvin kernaasti kohdata aavikkokanan, joka ei olisi aivan vanha. Ehkä se suvaitsisi pyssyni tervehdyksen."
"Sinulla on liian herkulliset tuumat. Minä olisin täysin tyytyväinen, jos jonkun ystävällisen jäniksen mieleen johtuisi hiipiä vastaamme. Silloin me — — ole vaiti! Tuolla on yksi. Polle, seiso nyt tämän ainoan kerran paikallasi."
Tämä kehotus, jota seurasi tempaus ohjaksista, oli lausuttu muulille. Se seisoi liikkumatta, ikäänkuin olisi se tarkoin käsittänyt kehotuksen. Juuri heidän edessänsä oli eräs muulijänes juossut ruohoturpeitten välistä esille. Timi laukasi heti pyssynsä. Jänis teki kuperkeikan ja jäi makaamaan. Kuula oli osunut päähän — se oli mestarilaukaus semmoisesta pyssystä.
Jänis Teksaassa on yhtä suuri kuin sen sukulainen vanhassa maailmassa; niitä löytyy täällä runsaasti ja niitten liha on maukasta. Sillä on sangen pitkät korvat, samallaiset kuin muulilla, josta se on saanutkin nimensä.
Timi ratsasti jäneksen luo, nosti sen maasta ja sanoi, jatkaen matkaansa:
"Nyt on meillä paisti, ja ajattelen että löydämme vähän vettäkin. Näet, että aavistukseni käyvät toteen. Kaksi tämmöistä miestä löytää aina mitä tarvitsevat."