"Tehdään niin. Ovatpa he nyt meidät nähneet ja jos ne ovat Ljaano-kotkia, tulee siitä kumminkin tappelu. On siis parempi, että hiivimme ulkoapäin heidän joukkoonsa, mutta varovaisesti, ett'eivät piiritä meitä. Olkaamme valmiit ampumaan."
"No, no, tuskinpa ne ovat Ljaano-kotkia. He näyttävät ennemmin kunnon miehiltä, jotka ovat huviretkellä. Pukunsa riippuivat luultavasti vielä viikko sitte räätälipuodissa. Heillä on aseita koko varasto, mutta ne kiiltävät vielä niin, ett'eivät liene olleet paljon käytännössä. Ja hevosensa näyttävät niin reippailta ja hyvinhoidetuilta, että meidän on otaksuminen heidän olevan ihan vaarattomia huvimatkailioita. Tosin ei minulle ole mieluista kohdata tuommoisia keltanokkia, mutta pidän sen kumminkin parempana, kuin joutua semmoisten ihmisten pariin, joilla on taskut vaan sentähden, että saisivat täyttää ne muitten ihmisten omaisuudella. Ratsastakaamme siis heidän luoksensa."
Heidän ei olisi sopinutkaan tehdä toisin, sillä nuo kuusi miestä ajoivat heitä vastaan.
"Tulkaa tänne, tulkaa tänne, niin saatte nähdä jotakin!" huudettiin veljeksille.
"Mitä sitten?", kysyi Jimi.
"Tulkaa tänne nyt vaani Pian!"
Nyt he saapuivat toistensa luokse. Nuo kuusi miestä olivat tähän asti olleet totiset ja miettiväiset, mutta nyt tuli heidän kasvoihinsa toinen ilme. Kaksitoista silmää tuijotti seposeljällään ja hämmästyksissään veljesparia, sitten heidän huulensa vavahtivat ja lopuksi puhkesivat he kaikuvaan kuusiääniseen nauruun.
"Tuhat tulimmaista!", huusi yksi. "Keitä nuo ovat? Mitkä kärsät!"
"Mitkä kärsät!" yhtyivät toiset heti.
"Todellakin! Kaksi kärsää! Kuinka kaunista, kuinka kaunista!", huusivat ja nauroivat he kilpaa.