"Minä pyydän teitä, herrani, suvaitkaa, että katselemme teitä läheltä!", sanoi se, joka johti puhetta. "Tuonkaltaista emme ole milloinkaan ennen nähneet. Antakaa minun koskea noihin kärsiin! Minun täytyy saada varmuutta siitä, ovatko ne luonnolliset, vai ovatko ne viime naamiaisista."
Veljekset olivat tähän asti seisoneet silmää räpyttämättä; mutta kun mies todellakin ojensi kätensä koskeaksensa Jimin nenään, peräytti hän muulinsa muutaman askeleen sanoen:
"Tahdotteko ensin sanoa nimenne, hyvä herra?"
"Hyvin kernaasti. Nimeni on Kipsinen."
"Kiitoksia! Suostun mielelläni jokaisen pyyntöön, niinpä teidänkin, mutta sanon edeltäpäin, että pyssyni pamahtaa samassa silmänräpäyksessä, kun joku nenääni koskee. Jos te sittenkin tahdotte siihen kajota, ei minulla ole mitään sitä vastaan. Mutta minä pyydän päästä vastaamasta seurauksista arvoisille kumppaneillenne."
Tämä kuului niin totiselta, että nauru heti lakkasi. Kipsinen koetti kuitenkin vielä laskea leikkiä ja sanoi hymyillen:
"Mutta master, ette suinkaan voi, ettekä tahdo panna pahaksenne, että me nauramme tuommoiselle sarvikuononkaltaiselle kärsälle."
"Mitä siihen tulee, niin naurakaamme toisillemme mielemme mukaan. Kukin on semmoinen, joksi hänet Luoja loi, ja jos minä olen saanut ison nenän ja te pienet aivot, niin emme voi noita vajavuuksia auttaa, vaan täytyy nurkumatta niihin tyytyä."
"Tuli ja leimaus!", huusi Kipsinen loukattuna, "aiotteko löylyttää minua?"
"En suinkaan. Ottakaa itse löyly ja viruttakaa sitten itsenne vedellä, jos olette likainen. En minä teidän kylvettäjänne ole."