"Emme ensinkään mitään. Se ei enää koske meihin. Sehän koskee vaan intiaaneja."
"Vaan intiaaneja?", kysyi Jimi. "Vaan! Eivätkö intiaanitkin ole ihmisiä?”
"Emme kiellä että he ovat ihmisiä, mutta he ovat meitä niin paljon alempana, että se olisi loukkaus meitä vastaan, jos meitä verrattaisiin heihin."
Jimi teki kädellään halveksivan liikkeen. Timin iso nenä heilui ylös ja alas, eteen ja taakse, ikäänkuin raivostunut, itsenäinen olento. Hän hieroi sitä hiljaa etusormellaan, ikäänkuin tyynnyttääksensä sitä ja sanoi sitten äänellä, jonka hän pakotti ystävälliseksi:
"Jos niin on, herra, niin meillä todellakaan ei ole tilaisuutta loukata teitä, sillä mieleemme ei pälkähtäisi ruveta vertailemaan teitä ja heitä keskenänne. Nämät kaksi punanahkaa ovat käyttäytyneet sankarimaisesti, varsinkin toinen heistä, jonka me pidämme nuorempana. Ei ole ensinkään mahdollista verrata heitä niin kokemattomiin ihmisiin, kuin te olette. He ovat teitä paljon ylempänä. Älkää millään muotoa pitäkö itseänne heitä parempina. Valkoihoiset ovat tulleet maahan, karkoittaaksensa sen oikeat omistajat, intiaanit. Verta ja viinaa on virtana juossut tämän kansallismurhan aikana. Saadakseen näitä ruohoaavikkojen asujamia vähenemään, on harjoitettu väkivaltaa, viekkautta petosta ja lupauksien rikkomista. Heitä on ajettu paikasta paikkaan, alueelta alueelle. Tuskin on heille osoitettu joku ala, jossa he rauhassa saisivat elää, kun jo taas keksitään joku syy, jonka nojalla heitä taas sieltä karkoitetaan. Heille myydään maasälpää jauhoina, hiiliporoa ruutina ja leikkipyssyjä karhunpyssyjen sijasta. Jos eivät he tähän tyydy, sanotaan heitä kapinoitsioiksi ja heitä ammutaan joukottain. Näillä ihmisraukoilla ei ole muuta valittavana kuin joko alistua sorron alle, kunnes tylsistyvät, tahi taistella viimeiseen hengenvetoon valloittajien ääretöntä ahneutta vastaan. Jos he tyytyvät kohtaloonsa, sanotte te heitä tylsiksi ja välinpitämättömiksi. Jos he puolustautuvat, sanotte te heitä ryöväreiksi ja murhaajiksi, joita armotta ja laupeudetta tulee sukupuuttoon hävittää. Täällä tapahtuu kuin petojen kesken: toinen syö toista ja väkevin väittää aina olevansa oikeassa. Mutta sen sanon teille, herrani, että näitten halveksittujen ja vainottujen ihmisten joukossa olen oppinut tuntemaan miehiä, joista yksi ainoa oli kymmenen kertaa arvokkaampi kuin te kaikki yhteensä ja satakunta tusinaa samankaltaisia kuin te. Te olette itse tehneet punatakit semmoisiksi kuin he nyt ovat, mitä heissä on moitittavaa, on teidän omillatunnoillanne Älkää siis heitä parjatko, taikka saatte minusta tekemistä."
Hän oli puhunut itsensä kuumaksi ja tähtäsi viime sanojaan sanoessaan Kipsistä, ikäänkuin aikoisi hän ampua hänet. Tämä karahti äkkiä sivulle ja huusi peljästyneenä:
"Seis, herra, tahdotteko murhata minut?"
"En nyt Mutta jos te vielä kerran sanotte että intiaaneja täytyy halveksia, tapahtuu pian että vanha pyssyni laukeaa, pyytämättä minulta lupaa. Jos te noin ylimielisesti lavertelette, on teillä odotettavissa kaikkea muuta kuin ystävyyttä minulta."
"Mitä siihen tulee, emme ole sitä pyytäneet", vastasi Kipsinen uhkamielisesti. "Teitä emme tarvitse, sillä me olemme vapaita, itsenäisiä miehiä, ja tiedämme hyvin, mikä on parasta meille."
"Minun mielestäni ei siltä näytä. Te sanotte esim. ett'ette tarvitse välittää siitä, mitä tässä on tapahtunut. Jos niin ajattelette, saatte hyvin pian kellistyä kuolemaan."