Tarkkaan katseltuaan Jimin mainitsemia esineitä, vastasi hän:
"Ne ovat kaksi tunnettua eläinlajia: viisi hevosta ja yksi ihminen, joista ensinmainitut varmaankin ovat suuremman arvoisia kuin viimemainittu."
"Vai niin, viisi hevosta! Niihin kuuluu tietysti myös viisi ratsastajaa ja kun yksi on näkyvissä, olisi hauska tietää, missä muut neljä lymyävät."
"Otaksun, etteivät ole kaukana. Jos kuljemme vielä vähän matkaa, voimme ehkä nähdä ne. Välimatka on vielä niin pitkä, ettei selvästi voisi ihmistä tuntea."
"Katsastakaamme siis vielä kappaleen matkaa etiäpäin. Se seikka, että tuossa on juuri viisi hevosta, antaa meille ajattelemisen aihetta. Eikö niin?"
"Tietysti. Jos eivät silmäni petä, ovat nuo ne samat viisi miestä, jotka ajavat intiaaneja takaa. Ne ovat luultavasti samat valko-ihoiset, joista yksi tapettiin. Ja nyt olen tuolla näkevinäni jotakin merkillistä matelevan maassa. Katsos noita liikkuvia pisteitä!"
Pisteet olivat neljä miestä, jotka yhtä kaukana toisistaan muodostivat suoran viivan, joka hitaasti liikkui samalle suunnalle.
"Nuo ovat ne muut neljä ratsastajaa", sanoi Jimi. "Ne ovat kallioperäisellä maalla ja etsivät heitä pakenevien intiaanien jälkiä. Jos otamme lukuun, että olivat päässeet pitkän matkaa meidän edellemme, ovat ne varmaan olleet tuossa toimessa jo kauvan. Siitä päättäen eivät he ole hyviä jälkienlukioita. Nyt he huomasivat meidät. Näetkös, että he juoksevat hevostensa luo? Olisin iloinen, jos intiaanit olisivat päässeet heiltä pakoon. Minä puolestani teen, minkä voin, auttaakseni heitä."
"Ja kuinka meidän tulee käyttäidä heitä kohtaan?"
"Hm! Konnia ovat, se on varma asia; oman turvallisuutemme tähden tulee meidän pitää heitä silmällä; mutta luulen parhaaksi, ettemme paljon sekaannu heidän asioihinsa. On parempi, ettemme anna heidän huomata, mitä heistä ajattelemme. Niinkauvan kuin he eivät osota mitään vihamielisyyttä meille, voimme mekin pysyä rauhallisina. Eteenpäin siis! He odottavat meitä."