"No, ei ne ruotilais-äpäröitä kumminkaan" … virkki Kautisten Mari ja ylpeästi niskojaan nakkasi.
"Ei juuri ruotilaisia, vaan yksiäpä ne huutolaisetkin … sama virka, sama virka!…" nauroi karjakko, sillä nyt hän sen vasta oikein muisti, että Mari Mattilaan miniäksi pakkausi. "Tehdään ruojalle kiusaa palanen, koskahan aina on tässä rönkyilemässä", kuiskutteli hän Soivion Ellille.
"Mitä huutolaisia? Ahoniemen Tervolastahan Mattilan emäntä on … niitä Ison Jussin tyttöjä", puuttui Purolankin Aatu taas puheesen, "tiedänhän minä … ja hyvinkin tarkkaan!"
"Tiedäpä jos tahasi, vaan tiedetään se täälläkin, että Mattilan isäntä ennen vanhaan kontti selässä lautamiehen vasikoita vahtasi … eikä ollut silloin sen kummempi kalu kuin huutolainen!…" Karjakko otti punaruusuisen karttuunihuivinsa, joka olkapäille oli livahtanut, heilautti sen kaksin kerroin ja päähänsä kiivakasti sitasi. "Kysykääpä Niittyniemen vaarilta … kyllä se ne ajat muistaa kuin eilisen päivän!"
Mari ei enää puhunut mitään, punaltihan vaan päätänsä epäilevästi.
"Taisipa särellä sappeet käydä!… Hyvin se toki sietikin, sillä joka paikassa se on muita ihmisiä panettelemassa. Mattilan miniäksihän se mieli tekisi, näkyy se päällekin päin, vaan kukapa tuonkaan vielä tiennee?" … naureskeli Soivion Elli karjakolle.
Kotvilleen ei sitten puhuttukaan mitään — noin yleisesti. Tytöt ne kyllä toisessa päässä venettä supattivat ja toisinaan nauruun purskahtelivat, mutta ei sitä poikain puolelle kuulunut, mille ne nauroivat. Eikä se monikaan siitä piittaavan näyttänyt … kaivoi vaan povilakkaristaan punaletkaisen, keltakoppaisen piippunykänsä ja nahkaisen tupakkakukkaronsa takintaskusta veti. Vakavana hän piipun kopan kukkaroon upotti, etusormellaan täyteen paineli ja tarjosipa vielä likimmäisille kumppaleillekin: "Heh, onko sitä piippua?"
Olihan niillä useammilla piiput muassa … ja pian öyhkysikin savupilvi nenäin alla ja kesäiseen ilmaan hajausi. Purolankin Aatulle alkoi aika pitkäksi käydä … täytyi hänenkin toisella kädellä "syöskomin-koppainen peslapiippunsa" savuamaan laittaa. Rennoksi hän sitten selkäkenoon ojentautui ja henkisavut saatuaan hampaittensa välistä vihelteli:
Rosvo, rosvo olit sinä, kun varastit mun kultani: Minä luulen rallallaaa j.n.e. — — —
* * * * *