Tuolla Mattilan luhdin kynnyksellä pihlajan varjossa istui Emmalan Elli, entinen ruotilaistyttö. Matin päivän aikoina hän jo ruotilais-ijästä oli päässyt ja viistoista täyttänyt, vaan kun paikkaakaan ei ollut tiedustelluksi tullut ja emäntä oli Mattilaan vielä Kekriin asti jäämään pyytänyt, niin ei ollut Ellilläkään lähdetyksi tullut. "Kerettäneenhän tässä vielä palkoista sopia", oli emäntä vielä sanonut … ja niille puheillepa se oli jäänyt.
Siinä hän nyt istui kynnyksellä sukankudelma kädessä, vaikka sunnuntai oli. Kalisten siinä tikut liikkuivat ja vikkelästi sormetkin sukkelehtivat, vaan ei se tainnut ajatus kumminkaan kudelmassa olla. Tuossa oli pellon alatse vasta edellimmäinen vene Soiluan niemelle luijottanut … ja se se taisi olla, joka se paremminkin ajattelutti…
Taas kajahti järveltä säveleitä … viulun luikkaita säveliä ne nyt olivat. Elli vetäsi huivin enemmän silmilleen, ett'ei auringon kilo solasta katsoessa häikässyt. Sielläpähän juuri nuotta-ulkujen kohdalla toinen vene höllötteli valkeissa purjeissa … ja korkealla kokkakaaren päällä istui peli-Jussi viuluineen "Porilaista" kallella päin vedellen, minkä jaksoi ja kerkesi. Kesken jäi Ellin sukankudelma siksi aikaa, kuin pirtin ja aitan solasta venettä näkyi, vaan sitten hän taas huokasten työhönsä ryhtyi ja peli-Jussin soitantoa kuunteli.
Paraiksi hän taas oli työhönsä kerennyt, kun emäntä pihan poikki häntä kohti mustissaan tulla keputteli … silkkihuivi oikein kiilteli ilta-aurinkoa vasten ja uusi musliinihame kävellessä kahisemaan mieli.
"Kovinpa sinä nyt olet ahkeraksi ruvennut, Elli! … et taida enää lepopäivääkään muistaa? Hyvähän se on, että ihminen ahkera on eikä kylää juokse, mutta saattaisihan sunnuntai-iltoina Raamattua lukea eli virsikirjaa… Ja liekö noilla sukillasikaan semmoinen kiire?"
"Janne näitä kiirehti … mihin huomenna lähtenee?"
"Vai niin, no, kudo häntä sitten, koska niillä semmoinen hätä on."
Emäntä yritti jo lähteä, vaan muutaman asian vielä muisti.
"Tuonne pirtin loukkoon minä jo eväskontin laitoin, että sinäkin huomen-aamulla saat Likopurolle niitynperkkaajien luo lähteä, … ja kontin laitaan pistin kukkaroon särvinrahoja, jotka saat isännälle viedä… Mutta katsokin, ett'et tielle tiputa!…"
Tanhuan kautta emäntä kujalle oijusti ja kujan suusta jalkatietä myöden Kautisiin aikoi. Kautisten emäntä se aina niin höyli oli ja puhelijas … ja missäpä hän talossa lie tälläkin kylällä sen selvempi kahve ollut, kuin Kautisissa?… Oli se emäntä pari kertaa sikuria myllymiehen kanssa kauppijaasta tuottanut, vaan äkin niistä hommista oli loppu tullut, kun vaari oli tiedon saanut. Kartanolle oli sikuripötkyt viilettänyt ja emännälleen sanonut, että "jos tässä talossa ei kahve selviltään juotane, niin ollaan sitten ilman kerrassaan!…" Ja siihenpä se oli sikurin pito loppunut.